Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pingviinimatkojen viralliset matkailusivut on avattu!

16.8.2011

Pingviinimatkojen viralliset matkailusivut on avattu!

Jokainen toteutuva unelma tarvitsee oman blogin! Meidän unelmamme toteutuu talven 2012 aikana reissatessamme ympäri Kaakkois-Aasiaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia 6 kuukauden ajan. Haluamme jakaa Pingviinimatkat-blogillamme fiiliksiä, kokemuksia ja tietoa näkemistämme maailmankolkista, niin rakkaille ystäville ja sukulaisille, kuin tuntemattomillekin. Matkamme varsinainen alku on lokakuun 17. päivä, mutta koska jokainen reissu vaatii kasan valmisteluita sekä selvitystyötä, niin aloitimme tietopaketin koostamisen jo nyt, ennen lähtöä. Tavoitteenamme on kertoa mahdollisimman rehellisesti ja kaunistelematta kokemuksistamme, ja otamme mielellämme vastaan vinkkejä ja kommentteja!

Tähän mennessä olemme ehtineet hankkia uudet passit ja laittaa vakuutusasiat kuntoon. Milla on myös irtisanoutunut päivätyöstään, mutta viimeinen työpäivä on vasta syyskuun lopussa. Olemme sopineet, että omaisuutemme saadaan säilöä Juhanan ihanan äidin talon holviin. Lisäksi eräs ystävä ottaa uuteen hyvään kotiin sohvan ja nojatuolin, sekä lainaksi pesukonetta yms. kodin tavaraa.

Vielä on siis paljon tehtävää ja hoidettavaa! Viisumikuviot, lääkärintarkastukset / mahdolliset rokotukset, muutto, suunnitella mitä matkalle oikeastaan pakataan mukaan, rinkkojen ostaminen... jne jne. Lista on hyvin pitkä!

Tästä se kaikki kuitenkin nyt alkaa blogin puitteissa. Tervetuloa mukaan Pingviinimatkalle!

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu