Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Muutto

10.10.2011

Muutto

Alkuviikon pakkaaminen osoittautui lasten leikiksi torstain muuttoon verrattuna. Juhanan setä ystävällisesti tarjosi pakettiautonsa käyttöömme muuton ajaksi. Perus 24h vuokran sijaan saimme auton jo keskiviikkona illalla, pakattua ensimmäisen kuorman sisään ja torstaina olimme huristelleet jo puoleen päivään mennessä ensimmäisen kuorman Tammisaareen. Tuolloin vielä kaikki näytti sujuvan kuin tanssi ja silmissä siinsi jo ilta saunan ja kylmän valkkarin merkeissä.

Muuttokuorma 2

Yhden aikaan Telakkakadun päässä seuraamme liittyivät tarmokkaat muuttoapurimme Mikko ja Marko, sekä ystävämme Realismi. Pojat kantoivat tavaraa siihen tahtiin pihalle, että en ehtinyt pakkauksia viimeistelemään kunnolla. Kolmen aikaan Realismi kävi ilmoittamassa Mikon muodossa minulle ylhäällä, ettei mitään mahdu enää autoon ja rappukäytävässäkin on vielä tavaraa! Uskomatonta kyllä, mutta vain reilu vuosi edellisen muuton jälkeen emme vieläkään osanneet arvioida tavaran määrää ja suhteuttaa sitä muuttoautoon.


Neljän aikaan käännettiin nokka taas kohti Tammisaarta ja onneksemme Mikko lähti mukaan matkaan Markon joutuessa (päästessä) töihin. Lopulta yhdeksän jälkeen oli Telakkakadulla lastattu ”viimeinen” lasti autoon ja enne paluumatkaa tankattiin energiatasot Neronen herkullisilla pitsoilla. Purku sai kuitenkin odottaa aamuun, sillä sen verran väsähtäneet yksilöt rojahtivat sänkyyn, eikä unta tosiaan tarvinnut odotella.

Silmissä alkoi jo heittää...
Perjantaina saatiin kuitenkin vielä yksi henkilöautollinen niin täyteen sitä oikeasti viimeistä roinaa, että loppumetreillä oli heitettävä  roskiin yhtä jos toista mikä ei vaan mahtunut enää kyytiin. Voidaan sanoa, että aika monta kertaa Milla taas vannoi, että ensi kerralla palkataan apuun muuttofirma tai ainakin ystävämme Realismi saisi tulla mukaan jo aikaisemmassa vaiheessa. Ilman Markoa ja Mikkoa urakasta olisi tullut toivoton, joten ISO kiitos vielä arvon herroille!

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu