Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kaksi erilaista kävelyä ja tuttujen bongausta!

16.12.2012

Kaksi erilaista kävelyä ja tuttujen bongausta!

Ystävämme LP:n toiveesta julkaisemme kaksi pientä New Yorkin todellisen elämän esimerkkikävelyä. Ensimmäinen pitää sisällään yleisen turistikävelyn ja toinen himoshoppaajan viimeiset tehotunnit. Tällä matkalla kävelimme normaalia vähemmän, sillä sää oli suurimman osan ajasta huomattavasti kylmempi, kuin mitä olimme varautuneet (lue: Milla oli varautunut). Näin ollen luvassa ei ole mitään kunnon maratonia.

Ensimmäinen kävelykartta sai alkunsa Herald Squarelta, jossa poistuimme metrosta maanpinnalle. J halusi mennä hoitamaan asioitaan (kolmatta kertaa) B&H:lle 34st & 9 avenuen kulmaan ja Milla suuntasi hoitamaan erään tuotteen palautuksen Uniqlolle saman 34st varrelle. Yhtälailla olisi tässä kohdin rouvalla ollut aikaa kouluta samalla kadulla sijaitseva Macy’s tavaratalon kenkäosasto. Nopeasti  oli kuitenkin viimeisetkin B&H hankinnat tehty ja suuntasimme aurinkoisessa säässä kävelylle High Linelle, jonka pohjoinen pääty on vain viiden korttelin päässä joka kuvaajan unelmaputiikista.


Nousimme High Linelle pohjoisesta päädystä W30th St & 10Ave kulmasta ja kävelimme hyvinkin verkkaiseen tahtiin 13 korttelia etelään, joka siis kokonaisuudessaan teki n. 2,3Km. Linelle pääsee nousemaan ja poistumaan pitkin matkaa. Myös hissejä löytyy, joten liikuntaesteiset pääsevät nauttimaan näkymistä yhtälailla. High Linen eteläpäädystä alkaa trendikäs Meatpacking District ja vain muutaman korttelin päästä iki-ihanat Greenwich Villagen kortteleita, joista oli Millan ajatuksen mukaan tarkoitus etsiä lounaspaikka. J kuitenkin oli tässä kohdin jo erittäin nälkäinen ja kaipasi toimivaa mättöä harhailun sijaan. Millan sai myytyä ajatuksen "parhaasta burgeripaikasta nykissä" ja niin suunnattiin nenät kohti Madison Square Parkia ja Shake Shackiä, jota ei tosin oltu kertaakaan vielä kokeiltu. Kuten karttakuvasta näkyy, niin oli matkaa taas jokunen kortteli ja pettymys kylmyyden lisäksi aikamoinen, kun rouvan kehupuheista missaama pikku detalji ravintolasta selvisi. Kyseessähän on alkuperäinen Shake Shack, eli u-l-k-o-i-l-m-a-r-a-v-i-n-t-o-l-a! Snägäri. Matka jatkui hiljaisina tällä kertaa J:n johdattamin askelin, Millan kipittäessä perässä kuin Singer konsanaan. Onneksi kuuden korttelin päässä vastaan alkoi tulla tihenevissä määrin Intialaisia ravintoloita. Olimme vahingossa päätyneet Little Indian –kaupungin osaan ja valikoiduimme täysin sattuman varaisesti lämmittelemään ja lounastamaan Curry Leaf –nimiseen ravintolaan.

Kuten kuvasta voimme päätellä, niin kilometrejä kiertyi jokunen ja voisi uskoa, että näin monen yhteisen reissun jälkeen osaisimme jo suunnitella syömisemme paremmin. Se mikä kuitenkin ollaan opittu, niin mainoksesta tuttu ”Hyvä ruoka, parempi mieli” pitää niin paikkansa!


Näytä New Yorki tepastelu suuremmalla kartalla


*** Millan mutina ***

Lähtöpäivälle laati tämä himoshoppaaja tehokkuuden nimissä reittisuunnitelman kartalle. Päivä aloitettiin nauttimalla yhdessä tukeva brunssi Eat here Now –dinerissa Lexington Avenuella. Brunssin jälkeen oli vielä hyvin aikaa nauttia lämpimästä aurinkoisesta päivästä Central Parkissa ennen kauppojen aukeamista, kunnes tiemme erkanivat. Aikaa varsinaiselle ostoksille ei ollut kuin 2,5 tuntia, joten tarkka suunnitelma ostoslistoineen ja karttasuunnitelmineen oli tarpeen. Fifth Avenuen Uniqlo (at 53rd St) avasi ovensa ensimmäisenä listalta ja sijaitsi eteläisimpänä, joten aloitin tehoshoppailun poimimalla vielä viininpunainen cashmereneuleen talven varalle. Seuraavaksi onnistuin tuhraamaan tuhottomasti aikaa Victoria’s Secretin liikkeessä, joka myös niin ikään avasi ovensa klo 11. Sittemmin ei enää tarvinnutkaan miettiä aukioloaikoja, sillä kello oli jo reilusti yli puolenpäivän. Viimeiset hetket keskitin tehokkaasti Lexington Avenuelle, josta löytyy sopivasta ryppäästä Aldo, Steve Madden, Nine West, Banana Rebublic, GAP jne. Lopulta tuntui, että savu nousi korvista, mutta olin onnistunut löytämään suurimman osan listalle merkityistä tuotteista. New York oli sopivasti täyttänyt viime talvisen shoppaamattomuuden tyhjiön vaatekaapistani ja hyvillä mielin laitoin töppöstä toisen eteen suunnatessani takaisin kämpille ja kentälle.


Näytä Himoshoppaajan viimeiset tunnit suuremmalla kartalla

Brunssin lomassa näytti taas maailma pienet kasvonsa Millan bongatessa tutun hahmon ravintolan ohi kävelemästä. Onneksi blogistaniasta tuttu ihastuttava Norppa oli vieläpä samalla lennolla kanssamme samaisena iltana ja saimme pölistyä ihan livenä! Mm. siitä kuinka hän oli törmännyt samaisena päivänä Lexingtonilla itse prinsessa Madeleineen! New Yorkissa kun ei koskaan tiedä mitä seuraavan nurkan takaa yllättääkään :) Muille New York faneille tiedoksi, että Norppa käy kadehdittavan usein Nykissä ja iloksemme siitä myös usein raportoi blogissaan, joten sieltä voi myös mahtavia ideoita ammentaa omille retkille.


PS. Jos on uudelle matkalaukulle tarvetta, niin kannattaa katsastaa Century21 ostoshelvetin matkalaukkuosasto, josta voi löytää tilavamman laukun paluumatkalle hyvinkin halvalla.

Tunnisteet:

8 kommenttia:

18. joulukuuta 2012 klo 8.57 , Blogger Aron Koominen kirjoitti...

Harmin paikka, kun en Shake Shackia aiemmin kehuessani hoksannut mainita, että alkuperäisen lisäksi on niitä sisämestojakin olemassa. Ei tullut mieleen, kun itse olen viimeisimmillä kerroilla Nykissä ollut lämpötilan ollessa lähellä 40 plusastetta. World Financial Centerin Shack ei olisi ehkä ollut juuri kauempana kuin Madison Square Parkin mesta sieltä High Linen päätepisteestä. Suuntahan toki olisi ollut täysin eri.

Siinä ihan High Linen lähellä olisi ollut myös ihan Michelintähdellä noteerattu gastropubi Spotted Pig, josta saa mainion burgerin. Lisäksi kesällä mainostivat, että uusi Shake Shack on avautumassa Grand Centralille, joka olisi ollut tuon kartan mukaan siinä metromatkan varrella.

Vaan eipä näistä nyt enää tässä kohtaa ole paljon iloa. Eikä nuo intialaisetkaan pahoja ole. Siinä nurkilla Park South-hotellissa majoittauduimme kesällä. Pari intialaista paikkaa tuli lounaalla testattua ja hyväksi havaittua. Intialaisessa ravintolassa voi tämmöinen paatunut lihansyöjäkin hyvillä mielin syödä kasvisruokaa.

 
19. joulukuuta 2012 klo 3.34 , Blogger Annika kirjoitti...

Kiitos tästä, olipa mukava matkakuumeennostatus-postaus :) Laitoin teille pientä haastetta/ tunnustusta omassa blogissani, jos vaikka innostutte kertomaan itsestänne jotain random faktoja :)

 
19. joulukuuta 2012 klo 21.08 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Juu aiemmin oli bongattu kyllä sisämestoja, mutta neitsymatka olisi hauska tehdä alkuperäiseen. Etenkin kun se on ollut NYC to do -listalla jo kovin monen reissun verran... No ensi kerralla sitten taas uusi yritys ;)

 
19. joulukuuta 2012 klo 21.26 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Hauskaa, että pidit :D
Kiitos haasteesta/tunnustuksesta! Otetaan ilolla vastaan :) Omat tunnustuksesi oli myös oikea päivän piristys.

 
20. joulukuuta 2012 klo 13.23 , Blogger Inka kirjoitti...

Hurjasti onnea teidän blogille pääsystä mukaan vuoden kiinnostavin matkablogi -kategoriaan, jes! :)

http://web.finnexpo.fi/Sites1/Matka/Kavijat/Sivut/Matkailupalkinto.aspx

Pitää tulla messuilla seuraamaan voittajan julkistusta!

 
20. joulukuuta 2012 klo 20.13 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Voi kiitos Inka!! Ihan mieletön juttu! Ollaan aika pikkasen täpinöissä :)
Toivottavasti pääsemme itsekin seuraamaan voittajan julkistusta ;) Jos pääsemme, niin kiva olis sinuakin moikata!

 
20. joulukuuta 2012 klo 22.40 , Blogger Norppa kirjoitti...

Mä olen moneen kertaan ihastellut teidän kaikki Nykki-postaukset läpi. Miten mielettömiä kuvia, taas kerran!

Mekin ollaan reissattu yhdessä vaikka kuinka ja ollaan edelleen tosi huonoja sunnittelemaan syömisiä. :D Kyllä niissä ruokavajareissa on muuten saatu monen monta harvinaisen älykästä riitaa aikaiseksi. Paras oli ehkä flaidis aiheesta "mikä on Harvardin pääportti".

 
21. joulukuuta 2012 klo 13.58 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Joo riidan aiheet on ihan kerrassaan älykkään ihmisen huipputasoa tuossa vaiheessa. Lohdullista kuulla, että muillakin on koettu vastaavia huippu momentteja :D Muistelenkin joskus lukeneeni postaustasi aihetta liipaten purjehdusretkiin liittyen. Aina pitäis kantaa hätävara banskua kassissa...

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu