Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tioman here we come!

26.10.2011

Tioman here we come!

Bussimatka 29SGD (1€ = 1.7SGD)
Lautta Mersing-Tioman-Mersing 70MYR (1€ = 4.3MYR)

Meitä oli bussilipun oston yhteydessä kehotettu saapumaan asemalle klo 9:30 bussin lähtisiessä aikataulun mukaan 10:00. Onneksi kuunneltiin neuvoa, sillä bussi lähti matkaan jo 9:50, kun kuski laski, että matkustajia oli se määrä kuin myös myytyjä lippuja. Ei olisi paljoa auttanut inistä lippuluukulla paikkaa bussiin viittä vaille.

Bussi itsessään oli oikein mainio kulkupeli, sillä penkkejä oli vain kolme rinnakkain (2+1) ja leveyttä yhdellä penkillä kuin lentokoneessa businessluokassa ikään! Ilmastointi tietysti täysillä, joten ihan hupparia sai kiskoa päälle. Onneksi vanhasta muistista olimme tajunneet pakata lisävaatekertaa käsimatkatavaraan…

Paratiisibussimme
Singaporen ja Malesian rajalla homma sujui jouhevasti. Singaporen päässä kuljettiin vain porttien läpi ja saatiin leimat, mutta Malesian kodalla piti sitten ottaa matkatavaratkin bussista mukaan. Noin ylipäätään oli ihan helppo ja nopea homma, klo 11:00 olimme saapuneet Malesian puolelle. Matkalla Mersingiin pysähdyttiin enää kerran ja klo 14 saavuimme päätepysäkille. Bussia vastassa oli matkatoimistovirkailija, joka myi lippuja Tiomanin lauttaan. Onneksi oli vaihdettu Malesian Ringgettejä (1€ = n. 4.3MYR) jo edellisenä iltana, niin saatiin liput kouraan ilman automaatilla juoksemista. Hintaa meno-paluulipulle tuli 70MYR /hlö. Lautan keula käännettiin kohti Tiomania klo 14:30 ja saimme nauttia 2,5 tunnin lauttamatkan paikallisen nuorison kotiinpaluun riemusta. Oli perjantai ja ilmeisesti lapset käyvät koulua viikot muualla ja palaavat sitten viikonlopuksi kotiin.

Kantamuksia sopivasti, kolme reppua
Olimme varanneet majoituksen etukäteen, ja jäimme lautasta suoraan oikealla rannalla Panuba Inn Resortin kotilaiturissa. Parikin tuttua olivat paikkaa kehuneet ja sesongin ollessa lopuillaan monsuunin alla, saimme myös ihan hyvän hintaisen möksän täältä. Ilmastoinnilla ja lämpimällä vedellä 55MYR, eli noin 13€ ei kahdelle henkilölle ole paljoa jaettavaksi. Samalla rannalla ei ole muita, joten jos majoitusta ei tiedä ennen saarelle tuloa, niin voi olla kätevämpää jäädä lautasta pois esim Air Batangilla (ABC) tai Salangilla, joissa molemmissa on enemmän budjettimatkalaiselle sopivia yösijoja. Myös hulppeampaa majoitusta saarelta löytyy, mutta niistä emme osaa antaa informaatiota enempää.

Näky paratiisissa ei kuitenkaan ollut ihan mitä olimme odottaneet ja kuvista nähneet. Keskellä rinnettä heti laiturin päässä, jossa ennen tönötti mm. sukelluskeskus, oli iso musta aukko. Paikallinen nainen selvitti meille, kuinka edellisenä yönä oli kuulunut kaksi pamausta ja syttynyt tulipalo, jonka seurauksena sukelluskeskus ja muutama mökki oli räjähtänyt/palanut poroksi. Luojan kiitos henkilövahinkoja ei tullut! Myöhemmin eräs Tanskalainen herra kertoi meille lyhyesti illan kulusta ja siitä kuinka olivat ihmetelleet mikseivät paikalliset alkaneet sammuttaa paloa millään lailla. No päivän kaatosade oli sitten tullut hetkeä myöhemmin ja hoitanut sammutustyöt. Rankkasade = VPK Tioman.





Alun karusta näkymästä huolimatta olemme majoittuneet tänne oikein hyvin. Mökkimme B6 sijaitsee yhdessä rinteen korkeimmista kohdista, joten näkymät terassilta ovat oikein mainiot. Mökki itsessään ei ole luksusta nähnytkään, mutta ilmastointi pörisee, hanasta saa lämmintä vettä ja sänkykin on, joten mukavahan täällä on olla. Vieläpä kun ranta, ravintola ja kaikki muukin tarpeellinen on kaikki kompaktisti vieressä, niin ei ole kestänyt aikaakaan päästä rantarytmiin kiinni.

Huoneemme merinakoala 

Tunnisteet: , ,

2 kommenttia:

26. lokakuuta 2011 klo 8.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näyttää tosi makeelta. Snadisti iskee matkakuume, varsinkin kun me ei tänä talvena reissailla, vaan tyydytään ennustettuun loskasesonkiin.
Käyn siis täällä ja oon virtuaalisalamatkustaja teidän mukana :D

 
31. lokakuuta 2011 klo 10.03 , Blogger Milla ja Juhana kirjoitti...

Kiitos kommentista ja tervetuloa matkalle mukaan Anonyymi! Ensi kesänä tai talvena sitten jotakin sitäkin parempaa ;) Niin meilläkin meni hangissa tarpoessa koko viime talvi ilman lämpöbreikkiä.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu