Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Historian siipien havinaa ja vanhoja ystäviä - Penang 13.-15.11. & Singapore 16.-17.11.2011

21.11.2011

Historian siipien havinaa ja vanhoja ystäviä - Penang 13.-15.11. & Singapore 16.-17.11.2011

Hotelli Naza Talyya 23€ / yö (agodan kautta)
Lauttamatka Langkawi – Penang 60MYR / hlö (n. 14€)
Bussimatka Penang – Singapore 55MYR / hlö (vajaa 13€)
Hotelli 81 Bencool Singaporessa 64€ / yö


Langkawilta lähtiessä tuntui siltä, että oli jo aikakin jatkaa matkaa. Iltapäivästä siis loikattiin lauttaan ja matkattiin kolme tuntia kohti etelää erittäin ilmastoidussa (taas) lautassa Penangin saarelle. Odotukset olivat kohtuullisen korkealla, sillä saaren pääkaupunkia Georgetownia oli kehuttu paljon. Otimme kuitenkin hotellin keskustan ulkopuolelta ja turhamaisina turisteina varattiin ihan ennakkoon Agodan kautta. Ihan halvalla saatiinkin ottaen huomioon, että oltiin 10. kerroksessa oikein siistissä parvekkeellisessa huoneessa ja rannalla sijaitsevassa hotellissa oli vielä uima-allaskin.


Vaikka reissaaminen on edelleen todella mahtavaa, niin lähes kuukausi on nyt oltu kaikki illat liikenteessä tavalla tai toisella. Tiesimme Penangiin saapuessamme, että olemme aivan mahtavan historiallisen kaupungin kupeessa, jossa töllisteltävää ja herkullista ruokaa piisaisi. Nyt kuitenkin voiton vei mukava hotellihuone ja murkinatyydytys haettiin viereiseltä food courtilta. Vietimme siis ”koti-iltaa” ja Georgetown sai odottaa seuraavaan päivään.



Päivän kuumat hetket köllöteltiin altaalla ja vierailtiin Tescossa (ou jee!), josta hankittiin vihdoin reissuaterimet sekä lounasnuudelit. Ilta vietettiin katuja samoillen. Ilman pätevää karttaa oli pikkuruisista kadun pätkistä vaikea saada kohtuu suuressa kaupungissa tolkkua. Toivoa ei kuitenkaan menetetty vaan päätettiin tulla seuraavana päivänä päivän valossa katsastamaan homma uudestaan. Upea Unescon suojelema vuonna 1786 perustettu vanha kauppasatamakaupunki saatiin parempaan tarkasteluun seuraavana päivänä ja heti tuli fiilis, että tänne pitää päästä vielä myöhemmin uudestaan! Tällä erää nimittäin kaksi yötä Penangilla sai riittää, sillä meillä on aikataulu(!) ja 17.11. täytyy olla Singaporessa, kun sieltä jatkolento kiidättää meidät seuraavalle mantereelle.




Uhrattu ananas






Värikästä kyytiä Georgetownissa



Käppäiltyämme ympäri vanhan kaupungin kapeita katuja koko kuuman päivän, palasimme hotellille hakemaan rinkat ja taas kaupunkiin odottamaan yöbussin lähtöä. Kun bussit on kerran Malesiassa huipputasoa, niin kannattaa niissä viettää vaikka yö toisinaan päivän sijaan ja säästää samalla majoituskustannuksissa. Bussin oli määrä lähteä klo 21:50 ja saapuessamme 20min aikaisemmin asemalle, oli bussi jo valmiina odottamassa. Näytettiin lippuja kuljettajalle ja käski hyppäämään kyytiin. Pyllyt siis omille paikoille (täällä on aina paikkaliput) ja säädöt kohdilleen yön taivalta varten. Voi sitä riemua, kun kuski jakoi kuulokkeita ja näytti mistä oman television saa näkymään. Homma meni ihan överiksi siinä vaiheessa, kun penkistä löytyi vielä hierovat säädöt!


Mutta, mutta, mutta… Penangin puolella virallinen bussiasema on lähellä mantereelle menevää siltaa ja vasta siellä meidän lippuja tarkastettiin virallisesti. Tuntui aika kylmältä suihkulta kuulla klo 22:00 että ollaan väärässä bussissa. Miten oli edes mahdollista, että kuski päästää sisään liput katsottuaan, kohde on sama ja juuri ne meidän paikat oli vapaana?? Pari kauhukuvaa myöhemmin meille kuitenkin selvisi, että oikea bussi tulisi samalle asemalle hetkeä myöhemmin. Ei ollut siinä vuorossa telkkareita, saati hierovia penkkejä, mutta oli oikea bussi ja meidän paikkamme vapaana asemalle saapuessa. Surkuhupaisa naurahdus pääsi kun saatiin todeta toisen penkin olevan rikki (makuuasento ainoa vaihtoehto), mutta ei annettu sen haitata, kun keula kaartoi vihdoin kohti Singaporea ja tavoitteena oli vain vetää unta palloon niin monta tuntia kuin suinkin mahdollista. Unen sikkuraiset silmät saatiin vihdoin auki Malesian jäädessä jo taakse ja ihana puhtoinen Singapore häämötti enää passintarkastuksen verran edessä.

Vanhan Singaporen heijastuma uudesta

Ihania kylmiä hedelmäjuomia Bugisilla

Perillä Singaporessa tehtiin tyhmä valinta ja käveltiin bussilta hotellille. Olisi vain pitänyt etsiä lähin automaatti, nostaa paikallista valuuttaa ja ottaa ilmastoitu metro alle. Sen sijaan kävelimme koko matkan aamupäivän kuumuudessa hehkuvia katuja pitkin ja olimme hiestä läpimärkiä hotellille päästyämme. Huonehan toki ei irtoa vielä kymmeneltä aamulla, joten rinkat säilöön ja takaisin kaduille samoilemaan. Löydettiin onneksi todella kiva food court ja saatiin masut täyteen nuudelia pilkkahinnalla. Vihdoin huoneeseen päästyämme pääsi onnellinen huokaus, kun vielä kylppärissä oli kylpyamme! Nokoset olivat myös paikallaan, sillä illaksi oli luvassa spesiaaliohjelmaa.

Pikkasen pihalla ja puikot kädessä, ei hyvä combo...
Durian hedelmä, jonka tuominen hotellihuoneeseen on ehdottoman kiellettyä (epäilemme hajuhaittoja)

Kävi nimittäin niin onnellisesti, että Australiassa asuva ystävämme Anitra oli kaupungissa työnsä puolesta samaan aikaan ja illaksi oli sovittu treffit totta kai! Anitra ja komeampi puolisko George esittelivät meille illan mittaan Singaporen kuuluisia baarikatuja, joihin olivat aiemmin viikolla tuotustumaan. Ilta kului siivillä hyvässä seurassa ja vasta joskus kahden jälkeen kömmittiin peiton alle. Treffit kahden Ausseissa asuvan kanssa tulivat kuin tilauksesta, sillä seuraavaksi suuntaamme juurikin kyseiselle mantereelle!



Thank you Anitra and George! And see you soon :) 



Tunnisteet: , , , ,

4 kommenttia:

22. marraskuuta 2011 klo 10.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä en kestä!!! Vähänkö ois ollut ihanaa olla mukana...kahden vanhan ystävän kanssa... Ihana tuo vika kuva :)

Lisbetti

 
22. marraskuuta 2011 klo 10.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi..siis kolmen ;) sillä kyllä minä Juhanankin ystäväksi luen..

 
23. marraskuuta 2011 klo 5.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hienosti on teillä reissu lähtenyt käyntiin! Hyviä paikkoja ootte valinneet. Jatkakaa samaan malliin ja onnea uudelle mantereelle!
Me vietämme reissuvuoden viimeistä viikkoa Thaimaan Koh Changilla. Tytär tuli hakemaan meidät kotiin. Jäämme siis seuraamaan teidän matkaanne.
Terv. Simo ja Annaliisa

 
23. marraskuuta 2011 klo 11.12 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Lisbetti: Kuva voidaan ottaa uudestaan Sydneyssä jokusen viikon kuluttua ;)

Simo ja Annaliisa: Koh Chang onkin meille tuttu paikka entuudestaan ja Lonely Beachillä olemme viihtyneet loman jos toisenkin oikein hyvin :) Teille toivotamme tässä vaiheessa oikein rentouttavaa viimeistä viikkoa ja pehmeää laskua arkeen. Arki maistuukin varmaan oikein hyvälle ja erityisesti se oma koti noin pitkän reissun jälkeen. Mukavaa, jos viihdytte matkassamme.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu