Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pingviinimatkat

27.9.2011

Budjettiasiaa

Rahasta on tylsä puhua, mutta monesta matkakertomuksesta se uupuu kokonaan, joten avataan tässä suunnitelmaa hieman ja kerrotaan sitten myöhemmin miten pieleen meni ;)

Budjettia on mietitty ja jonkin suuntainen sellainen onkin ihan olemassa. Hyvin suurpiirteinen tosin. Paljon vaikuttaa valitsemamme kohteet, majoitus ja tapa liikkua siihen, että mitä kaikkea sitä toimintatonnilla voikaan tehdä. Eli suunniteltu on noin 1000€ kuukaudessa per nuppi, mutta vaihtelee tietysti hieman. Tavoitteena kuluttaa Aasian maissa vähemmän, sillä Australia ja Uusi-Seelanti vaativat varmuudella enemmän.


Karkeasti sanottuna yöpymisiin on varattu keskimäärin 20€ / henkilö / yö. Aasiassa tuolla saa jo huoneen hyvästä hotellista, mutta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa se ei varmastikaan tule riittämään vielä mihinkään. Eli noissa kahdessa kallissa maassa tarkoitus selvitä 40€ /hlö / yö = 80€ yöltä ja Aasiassa saa yleensä 20€ yöltä jo lämpimän veden ja ilmastoinninkin. Kaikki on tietysti kotiipäin mitä näissä voidaan säästää! Ja sitten tuhlailla hetkittäin muihin hömpötyksiin ;)

Muita hömpötyksiä on esimerkiksi ruoka. Siihen ollaan suunniteltu, että noin 10€ pitäisi selvitä päivässä. Thaimaassa ollaan lomilla käytetty 12€ päivässä ja se onkin sitten sisältänyt jo hienot aamiaiset, illalliset ja useamman oluen tai alkoholiämpärin. Niin emme voi elää 6kk reissua. Eli päivittäisen oluen, jättipatonkiaamiaisen ja hienot illalliset eivät tule tosiaankaan tule olemaan arkipäivää. Sillä vältetään myös yletön lihominen matkan aikana.

Loput rahat jäävät matkustamiseen. Thaimassa siihen riittää pitkällekin matkalle muutama euro, mutta sitten on niitä lentoja Australiaan jne. Ja tietysti on kaikenmaailman viisumimaksuja, venematkoja saarelta toiselle ja muita, joiden kaikkien hintaa ei pystytä oikein ennakkoon arvioimaan. Pyritään kuitenkin rehellisesti kertomaan mihin kaikkeen niitä euroja sitten uppoaa.

Tunnisteet: , ,

25.9.2011

Valinnan vaikeus

Rinkan etsintä alkoi ihan mallikkaasti. Olin katsonut ensisijaiseksi vaihtoehdoksi surffailun päätteeksi Haglöfsin OXO 60 -rinkan ja tuota kävinkin jo kesällä hiplailemassa Partioaitassa. Viime viikonloppunahan suuntasimme Juhanan kanssa yhdessä rinkkaostoksille ja niihän siinä kävi, että Juhanalla on uusi rinkka ja meikäläisellä vain kasa uusia vaihtoehtoja. Vaihtoehdoista koituu välittömästi valinnan vaikeus...

Haglöfsin OXO:a ei ole tällä hetkellä saatavilla ja kuulinkin jotain huhua uuden mallin valmistusvirheistä yms. Koska kamat pitää pystyä pakkaamaan rinkkaan noin 2 viikon kuluttua jo ensimmäisen kerran, niin tässä ei ole suuremmin aikaa odotteluun. Retkiaitassa Yrjönkadulla ystävällisesti tarjosivat mielestään parempaa vaihtoehtoa, Fjällrävenin Kajka 65W -rinkkaa (kuvassa oikealla). Tykästyin kaupassa todella moniin kyseisen rinkan ominaisuuksiin sekä kestävään ja huomiotaherättämättömään ulkonäköön. Yksinkertaisen tyylikäs ja paljon hyviä ominaisuuksia. Kuitenkin halusin sovittaa Haglöfsiä ja Fjällräveniä peräkanaa ja valita selkään paremmin sopivan ja jätin rinkan vielä ostamatta.

Tuttavan innoittamana sitten menin vielä hölmö kokeilemaan tien toiselle puolelle Partioaittaan Ospreyn rinkkaa. Myyjä itse suositteli ehdottomasti kokeilemaani Ospreyn Ariel 65 -mallia (kuvassa alla), sillä hänellä itsellään on samainen käytössä. Täytyy kyllä sanoa, että se tuntui erittäin hyvältä selässä ja taas mukana on tietysti monta kivaa ominaisuutta, kuten lämpösäädettävä vyötäröremmi. Harmi vaan, että heillä taas ei ollut Fjällräveniä taas hyllyssä, että olisin voinut kokeilla malleja perätysten.

Onko siis ihme, että pää on pyörällä! Jokaisessa on mahtavia ominaisuuksia, joita toisista puuttuu, mutta mitkä olisi sitten niitä eniten arvostamiani ominaisuuksia. Tietysti sen täytyy olla erinomainen selässä! Mutta nämä kaikki kolme epäilemättä ovat ja kokemuskin sen jo kertoo, mutta vielä kun tietäisi mikä itselle on paras... Fjällrävenin ulkonäkö ehdottomasti on mieluisin, koska on neutraali, mutta myös painavampi materiaaliensa ansiosta. Osprey taas on kevyin ja useamman henkilön suosittelema, mutta siitä puuttuu muutamia pakkaamiseen ja muuhun käytettävyyteen liittyvä ominaisuuksia, joita Fjällrävenistä löytyy.

Eli ostaako tyylikäs ja erinomaisia säilytykseen liittyviä ominaisuuksia sisältävä Kajka vai kevyt ja kannettavuudeltaan ehkä hippasen parempi Ariel...? Olisi edes hinnoittelu auttamassa asiaan, mutta ei...

Tunnisteet: , ,

19.9.2011

Kuukauden päästä...

....Ollaan Singaporessa! Sinne saakka on nyt varattu lennot ja ensimmäiset 3 yötä hotellistakin. Ja hups, sinne meni jo 25% kuukauden budjetista! No Singaporesta suunnataan Pulau Tiomanille, jossa päästään yöpymisten suhteen halvemmalla. Eikä myöskään ole tarkoitus lennellä joka etappia, jolloin myös "säästyy" rahaa.

Kuva: vichie81

Nyt on myös hankittu Juhanalle rinkka, molemmille otsalamput, ovihälytin, matkapyyhkeet ja jumppakuminauha... Kaikki hyvin, hyvin tärkeitä! Millan rinkkaa odotellaan vielä, sillä kaikkia malleja ei päässyt sovittamaan ja ennen kuin kaikki on sovitettu, niin ostopäätöstähän ei voi tehdä. Täytyy kyllä sanoa, että olin varmaan myyjän painajainen liikkeessä lauantaina. Kyselin jatkuvasti, ihastelin tekniikkaa ja samalla harmittelin ettei kaikkia hyviä puolia saa yhdessä paketissa, enkä sitten edes ostanut kuin pyyhkeen... No saivat oikeasti ihan hyvät kaupat, kun edes toinen meistä oli päättänyt ettei ilman rinkkaa kotiudu kauppareissulta.

Tunnisteet: , ,

13.9.2011

Valmistelut vaiheessa

Kuukauden päästä pitäisi olla tavarat pakattuna ja asenne sillä mallilla, että olemme kodittomia. Saimme onneksi vuokraisännältämme jatkoaikaa lokakuun ensimmäiselle viikolle, joten samaan aikaan ei tarvitse pakata muuttolaatikoita, kun tekee viimeisiä työpäiviä kasaan. Helpotus... Myös auto on myyty, joka on toinen iso helpotus...

Tähän rysäykseen meillä meni vuokralainen vaihtoon Kallion yksiössä ja sitäkin asiaa tässä on hoidettu. Toisaalta iso onni, että vaihtui nyt! Vaikeampi olisi ollut hoitaa sitä asiaa reissun päältä. Nyt on tehty toivottavasti hyvän vuokralaisen kanssa sopimus ensi kesään saakka kerralla.



Lähtöön liittyviä asioita ei ole nyt hoidettu sen kummemmin passi- ja vakuutusasioiden jälkeen. Vakuutuksista tuli muuten kalliit! Mutta siinä kai on se kohta, jossa ei kannata säästää, joten turha murehtiä sitäkään sen enempää. Vielä pitäisi lopetella sopimukset sähkön, TV-luvan, Welhon jne. osalta. Mitä muuta? Koko ajan on tunne, että olemme unohtaneet jotakin hälyttävän tärkeää, mutta mitä? Niin paljon on vielä ostettavaa ja hankittavaa ennen reissuun lähtöä. Ostoslistaa kannattaisi ehkä lähteä purkamaan muuttoon liittyvästä päästä. Eli kuplamuovia, pahvilaatikoita ja ilmatyhjennettäviä pusseja ostamaan mars!

Se mitä ei ole unohdettu on ystävät ja sukulaiset. Tahtotila sanoo, että tapaa kaikki mahdolliset rakkaat ystävät, mutta kalenteri sanoo, ettei aika vaan riitä. Onko lapsellista järjestää isot läksiäiset 6kk matkan vuoksi? Emme sentään ole parikymppisiä ja yksi puolivuotta menee hujahtamalla. Silti pienet juhlat olisi ainakin Millan mielestä poikaa :)

Tunnisteet: ,