Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pingviinimatkat

31.12.2012

Narnian tarinan kulisseissa - Ruka, Kuusamo 24.-28.12.2012


Joulun vietto jatkui hyvässä seurassa Rukalla. Lensimme aattona Kuusamoon, jossa puolet seurueestamme jo odotteli. Mökit ja asunnot ovat näin joulun alla vuokrattavissa lähinnä viikoksi kerrallaan ja seurueemme muut jäsenet olivat saapuneet perille autolla jo lauantaina. Lokakuussa reissua vielä suunniteltaessa arvoimme autoilun ja lentämisen välillä, joista aikataulumielessä jälkimmäinen oli kuitenkin järkevämpää. Etenkin kun perillä oli yksi autokin käytettävissä. Tuolloin lokakuussa lipuista joutui pulittamaan 200€ henkilöä kohden.

Majapaikkamme ei ollut mökki vaan luhtitalotyyppinen parvekkeellinen asunto n. 200m Ruka-aukiolta rinnettä alaspäin Rukatontun vieressä. Laskettelijat pääsevät heti asuntojen vierestä ankkurihissille ja murtsikan harrastajat valaistuille laduille suoraan takapihaltaan. Asunnossamme oli kaksi makuuhuonetta, olohuone, tupakeittiö, sekä tietenkin takka ja sauna. Kaiken kaikkiaan oikein sopiva koko ja sijainti sekalaisiin tarpeisiimme.


Pieniä toiveita rinteeseen pääsystä oli yli 15 vuoden tauon jälkeen, mutta alkuun Millan flunssa ja rapsakka -25 asteen pakkanen piti huolen siitä, että pysyttelimme enimmäkseen sisätiloissa ja keskityttiin enemmänkin nauttimaan yhdessä olosta. Mitäpä muuta sitä joululta toisaalta osaisi toivoakaan, kuin laatuaikaa läheisten kanssa. Pöydät notkuivat herkullisista ruoista, nauroimme porukalla niiden äärellä pitkät illat ja nukuimme päälle kunnon unet.


Lopulta rinnekokeilut jäivät osaltamme kokonaan ja keskityimme ihastelemaan Suomen uskomatonta luontoa mm. pienten kävelylenkkien muodossa. Päivän pituushan oli hurjat KOLME tuntia, joten jos mieli ulos valoisaan aikaan, niin tuli ulkoilu ajoittaa aika tarkalleen puolille päivin. Torstaina alkoi pakkanenkin vihdoin hellittää parinkymmenen asteen lämpöisemmälle puolelle ja päätimme tehdä pienen retken Oulangan kansallispuistoon Myllykoskelle. Oulangan kansallispuisto on 270 neliökilometrin laajuinen alue Kuusamon ja Sallan rajamailla ja sen läpi kulkee tunnettu retkeilyreitti Karhunkierros (80Km). Näin talvisaikaan meitä ei kuitenkaan patikointi suuremmin kiinnostanut (eikä kovin pitkiä reittejä pääse edes kävelemään ilman lumikenkiä), joten ajelimme suoraan n. 20Km matkan Rukalta Juumaan ja kävelimme 1,7Km matkan Myllykoskelle. Aloituspiste on sama kuin Pienen Karhunkierroksen (12Km) aloituspiste ja polku metsän halki oli kuin suoraan Narnian sadusta! Maailmassa on paljon upeita paikkoja, mutta kyllä näissä kotimaan metsissä on ihan omanlaistaan lumoa ja taikaa.

Takaisin koskelta ei olisi malttanut lähteä sitten millään, mutta polku ei ole valaistu, joten valoisaan aikaan oli käännyttävä takaisin. Perillä 1930-luvulla rakennetulla ratasmyllyllä olisi voinut grillailla nuotiossa vaikka makkarat, jos vain olisi ymmärretty pakata eväät mukaan.





Kaiken kaikkiaan neljän päivän pikainen vierailu Rukalla teki todella hyvää. Suomen luonto ja pohjoisen maisemat ovat vailla vertaisiaan ja niissäkin riittää ihmeteltävää. Seura oli erinomaista ja kaikki ehtivät yhdessä olon lomassa harrastamaan mieleisiään asioita. Rukalla tuntuu olevan monenkin sortin aktiviteettia niillekin, joita ei suksilla harrastaminen kiinnosta. On lumikenkäilyä, huskysafaria, moottorikelkkailua, poroajelua, Kuusamon tropiikki kylpylä- ja Angry Birds Activity Park –palveluineen jne. Ravintolapalveluitakin löytyy moneen makuun, perinteisimmistä poro- ja kalaruuista aina Coloradon burgereihin ja Classic Pizzoihin, mikäli mökissä kokkaaminen ei jaksa kiinnostaa. Kaiken kaikkiaan reissumme oli onnistunut ja kernaasti lähdemme Rukalle toistekin!

Rukatontussa pääsee kokeilemaan vaikka savusaunaa ja avantoallasta! 

Kotimaan kauneudesta puheenollen! Viisi upeaa kotimaista kohdetta on valittu ehdolle Matkamessujen Suomalainen matkailupalkinto - Finnish Travel Award äänestykseen. Olethan äänestänyt jo omaa suosikkiasi? Ja samalla tietysti toivottavasti klikannut Pingviinimatkoille äänesi paras kotimainen matkailuaiheinen blogi –kategoriassa ;) Kiitos jo tässä kohtaa kaikille meitä tukeneille ja kannustaneille!!

Ja tietysti ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013!!

Tunnisteet:

25.12.2012

Joulun fiilistelyä

Joulun vietto sukulaisten kesken tuntuu erityisen hyvältä viime vuoden jäätyä väliin. Vietimme heti alkuun pari yötä Tammisaaressa kaupungin ollessa kuin suoraan Astrid Lindgrenin sadusta näin talvisaikaan! Puhtaan valkoisen lumen takaa loistivat eri väristen puutalojen ikkunoista tunnelmallinen valo ja kaikkialla oli ihanan rauhallista. Meidänkin kiireemme jäi kokonaisuudessaan Helsinkiin ja keskityimme nauttimaan hyvästä ruuasta, juomasta ja eritoten seurasta. Lauantaina teimme pienen pyörähdyksen Fiskarsiin. Talvi tuo ruukin ihan omanlaiseensa tunnelman ja voimmekin suositella vierailua Fiskarsin ja Billnäsin alueella näin talvikuukausinakin.





Aattoaamuna pakattiin jälleen laukut ja navigoitiin lumipyryn läpi Helsinki-Vantaalle. Matka ei ollut pitkä, mutta maisemat täällä perillä silti varsin eksoottiset. Laskeuduimme Kuusamon kentälle juuri sopivasti todistamaan auringon laskeutumista. Se todellakin laskeutuu aikaisin, mutta onneksi sininen hetki kestää piiiitkään. Maisemat tänä joulupäivänä ovat todellakin hieman erilaiset kuin vuosi sitten! 

2011: Sydney / Coogee Beach
2012: Kuusamo
Molemmissa kello on noin klo 14:00 ;)
 
Tänä jouluna sai blogimme mitä parhaan joululahjan! Tätä on jo Facebookissa ehditty hehkuttamaan, mutta kerrotaan vielä hieman tarkemmin mistä oikein on kyse! Tiedote kuului näin:

Uuden matkailuaiheisen kilpailun, Suomalainen matkailupalkinto - Finnish Travel Award, voittajat julkistetaan tammikuisilla Matkamessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Kilpailussa on kolme yleisöäänestyksellä ratkeavaa sarjaa: kiinnostavin kotimainen ja ulkomainen kohde sekä paras kotimainen matkailuaiheinen blogi. Äänestys on käynnissä 10.1.2013 saakka ja tulokset julkistetaan Matkamessujen avajaispäivänä 17.1.2013.

Matkailualan ammattilaisraati on valinnut kotimaan kohteista yleisöäänestykseen viisi finalistia: Loviisa, Valamon luostari, Inari, Kuhmo / Wild Taiga ja 7 Sillan Saaristo.
Ulkomaisista kohteista finaaliin pääsivät Kroatia, Karibian-risteilyt, Berliini, Chile ja Lanzarote.

Raati painotti valinnoissaan kohteiden laatua, saavutettavuutta, kasvavaa suosiota, kiinnostavuutta ja ajankohtaisuutta. Näiden ominaisuuksien lisäksi finaaliin valituilta ulkomaan kohteilta edellytettiin kiinnostusta panostaa näkyvyyteen Suomen markkinoilla.

Kilpailun kolmas sarja on matkailuaiheisille blogeille. Matkailublogien kautta yleisö pääsee kurkistamaan lukuisiin uusiin paikkoihin ja näkemään erilaisia tapoja suunnitella ja toteuttaa matkailu-unelmia. Finaaliin valikoitui kuvallisesti vahvoja blogeja, joissa kirjoitustyyli on sujuvaa ja joista välittyy vahva matkanteon tuntu.

Ehdokkaana olevat blogit ovat:
Pingviinimatkat http://pingviinimatkat.blogspot.fi/
Pikavuoro maailman ympäri http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/
Laurin matkablogi http://lauri.majava.info/

Yleisö voi ehdottaa myös omaa suosikkiaan kaikissa kilpailusarjoissa, mikäli finaaliin valituista ehdokkaista ei löydy mieluista. Äänestäjien kesken arvotaan matkapalkintoja.

Kilpailun raadin jäsenet ovat Heli Mäki-Fränti Suomen Matkatoimistoalan liitosta, Eva Torra Apollomatkoista, Kati Kelola Mondosta, Terhi Hakulinen Kaleva Travelista, Kristiina Hietasaari Matkailun edistämiskeskuksesta ja Inna-Pirjetta Lahti Suomen Messuista.


Äänestämään pääset tästä!

Voitte uskoa, että piti hieraista ensin pari kertaa silmiä ja lukea uudestaan ennen kuin uskoimme todeksi. Seuraavaksi tutustuimme tietysti kahteen muuhun ehdolla olevaan blogiin ja olimme haljeta ylpeydestä päästessämme ehdolle näiden kahden seuraan! Lauri on kirjoittanut blogiaan jo vuodesta 2008 ja mainittu useamminkin erilaisilla TOP matkailublogit -listoilla. Pikavuoro maailman ympäri –blogi taas on Rantapallon toimittajien kirjoittama ja Salon Tilausmatkat Oy:n järjestämä extreme bussimatka, jossa matkustajat vaihtuvat ja kuka tahansa meistä voi ostaa lipun matkalle haluamalleen etapille. Kaikki kolme blogiehdokasta ovat hyvin erilaisia ja meille on jo voitto sinänsä päästä ehdolle! Siltikin olemme sen verran kilpailuhenkisiä, että pyrimme käyttämään teitä kaikkia ystäviä, tuttavia, sukulaisia ja muitakin lukijoita tässä kohdin hyväksi ja pyydämme äänestämään meitä! Äänestäneiden kesken arvotaan Matkamessujen toimesta kaksi matkapalkintoa ja kolme Mondo-lehden vuosikertaa. Kilpailuun ja sääntöihin pääset tutustumaan tarkemmin tästä.

Sillä välin toivottavasti saatte jokainen viettää rentouttavan ja mieleisenne joulun missä mailman kolkassa ikinä olettekaan! Pitemmittä puheitta siis: Iloista Joulua kaikille!


Tunnisteet: ,

22.7.2012

Kotimaan matkailua - Road trip Raumalle

Navigointia mangustityyliin

Uskokaa tai älkää, mutta me onnekkaat täällä ikään kuin lomaillaan ja taas on onnistuttu vaipumaan olemisen sietämättömään keveyteen. Kesälomasta oli kaikenlaisia visioita ja ajatuksia pikkuretkistä. Piti purjehtia paljon, retkeillä ehkä Ahvenanmeren saaristoon ja peräti road trip Lofooteille käväisi mielessä. Jo kesäkuussa J ehti tekemään sentään purjehdusreissun Etelä-Norjan merillä ja Millalla on edessä syyskuussa viikonloppu Ranskan Rivieralla, joten ihan pelkkään kotielämään ei ole tyytyminen. Säät eivät ole lomalaista tänä kesänä hellineet edellisten malliin, joten pientä hyytymistä retkeilyn osalta on suunnitelmista huolimatta esiintynyt.

Vaikka säät eivät olekaan suosineet, niin vastapainoksi on sitten tavattu ystäviä. Ulkomaille karanneet rakkaat ystävät ovat piristäneet heinäkuuta kotimaan vierailuillaan ja onkin ollut hauska viettää aikaa heidän kanssa vaihteeksi täällä tutuilla nurkilla, sekä tarjota vuorostaan heille yösijaa. Yövieraina olemme kuitenkin itse olleet tänä kesänä kertaalleen Raumalla. Siellä asuvat ystävämme antoivat meille kunniatehtävän ja pyysivät meitä pienen kesäkuussa syntyneen poikansa kummeiksi. Vaatetus siis kasseihin ja auton nokka kohti Länsi-Suomea!

Kun mukaan tarvitaan juhlavampaa vaatetta, niin ei ihan pieni kassi riitä rouvalle koskaan. Mitä tapahtui pakkaustaidoille? 

Autontankkauksesta ei selvitä ilman Magnumia sitten missään maailman kolkassa

Raumalle ajetaan maan alla!

Perillä vaihtui auto veneeseen ja päälle kiskottiin haalarit. Majakkabongaajat tsekkaavat tietysti ensimmäiseksi...

...Kylmäpihlajan majakan!

Kylmäpihlajalla voi yöpyä edullisimmillaan hintaan 125€ / yö ja majakan ravintola tarjoilee kuulopuheiden perusteella erinomaista ruokaa. Vierailumme aikaan olisi majakan seinämää päässyt laskemaan 20€ korvausta vastaan köydellä alas. 


Mikäli käytössä ei ole omaa venekuljetusta, niin perille pääsee myös yhteysaluksella


Toisena päivänä keskityimme pieneen ja suloiseen kummipoikaamme. 

Rauman vanhaa kaupunkia

Sympaattisia pihoja pääsee ihastelemaan enemmänkin Pitsiviikkojen aikaan, jolloin monilla järjestetään mm. pihakirppiksiä.

Kummipoikamme äiti on taiteilija, jonka työhuoneen vieraskirjaan J olisi piirtänyt vaikka mitä



Vanhakaupunki on melko suuri verrattuna meille tutumpaan Tammisaareen. Kauniina kesäpäivänä kelpaa vaellella mukulakivikaduilla ja ihastella puutaloja kaikissa karammelliväreissä.

Juorupeilin avulla rouvat pystyivät juoruskelemaan ohikulkijoista kahvikupposen ääressä sen suuremmin ikkunaan nousematta..


Nähtävää ja puuhaa olisi ollut useammallekin päivälle, mutta koska tulemme täällä varmasti vierailemaan tulevaisuudessa enemmänkin, niin säästimme ihmeteltävää seuraavaankin kertaan. Milla ainakin meinaa seuraavalla reissulla pyörähtää sisustusliikkeissä ja kirppiksillä, joita kaupungissa tuntuu piisaavan moneen makuun. Nyt se on kuitenkin todistettu, että olonsa voi tuntea ihan yhtä turistiksi kotimaassakin!  Riittää että patsastelet torin laidalla kamera kaulassa, niin varmaan on se, että paikalliset töllistelevät ihan siinä missä pienessä Uuden-Seelannin kylässäkin!

Tunnisteet: ,