Läpi lumisateen hylkeiden luokse – Arthurs Pass & Kaikoura 22.-25.1.2012

Majoitus Willow Bank Motel 63€ / yö
Majoitus Hotel Sudima 100€ / yö

Jäätiköiden jälkeen päätimme suunnata takaisin itärannikolle, josta muutaman päivän kuluttua nousisimme Balille vievään koneeseen. Matka saaren läpi taittuu näppärästi Uuden-Seelannin kauneimmaksi kehuttua tietä nro 73 pitkin, joka vie suoraan Greymounthista aina Christchurchiin asti. Tie mutkittelee mahtipontisten vuoristomaisemien läpi ja matkan varrella vastaan tulee myös Arthurs Passin luonnonpuisto. Talvella mainio paikka kuulemma lasketteluun ja kesällä patikointiin. Me tyydyimme huristelemaan näiden hulppeiden maisemien läpi pysähdellen tietysti kuvaamaan yhdessä jos toisessakin kurvissa. Matkalla ei oikein voinut olla miettimättä, että kuinka paljon sitä ihminen jaksaakaan huokailla ihastuksesta kolmen viikon aikana. Voimme vain sanoa, että paljon!

Vuoristopapukaijat Keat syövät mielellään autojen ovitiivisteitä! ja tämä ei ole vitsi... 

Sääennustus kävi lopulta toteen jossakin kohdin Arthurs Passin jälkeen. Tie kieppui vuoristossa, mutta juurikaan tietä enempää ei sitten kyllä sateen rummutukselta näkynyt. Pelkkää harmaata, joka yhtäkkiä muuttui valkoiseksi! Piti molempien hieraista silmiä ja varmistaa toiselta, että näetkö nyt saman kuin minäkin. Mutta kyllä vaan, saimme kokea lumisateen (no oikeammin se oli ehkä räntää) keskellä Uuden-Seelannin kesää. Suomessa kyllä ottaisi pahasti kupoliin lumisade heinäkuussa, mutta täällä olimme riemuissamme. Siihen saattoi tosin vaikuttaa maisema, joka aukesi silmiemme eteen pilvien väistyessä.

Flipflopit ovat ihan hyvät lumikengät...

Vuoristotien jälkeen oli aika tehdä päätös jatkammeko Christchurchin kohdalta etelään vai pohjoiseen. Etelässä oli jo käyty joten arvoimme summamutikassa kohteeksi 185km päässä sijaitsevan Kaikouran kaupungin. Tällä kertaa mutu-tuntumalla valittu kohde osui ja upposi. Sympaattinen pieni kaupunki meren rannalla elää erilaisista kiertoajeluista viinitiloille ja valaita katsomaan. Valitse itsellesi sopivin ja maksa satasen verran, tai omatoimimatkaile ilmaiseksi läheiseen niemenkärkeen töllistelemään hylkeitä ja kävelemään upea maisemareitti.

Kaikoura

Toinen suomalainen oli käynyt jättämässä viestin "terveisiä seelannista, tuli hiki" keskelle autiota rantaa

Hylkeitä kallioilla lepuuttelemassa oli vähän enemmänkin ja aiemmat kuvamme hylkeistä menettivät välittömästi merkityksensä. Kavereita voi mennä moikkaamaan niin läheltä kuin villieläintä nyt ylipäätään kannattaa mennä, mutta suositus oli >10m. Tämä ei saksalaisturisteja niin huolettanut vaan menivät räpsimään fotoja ihan puolen metrin päästä lepäilevästä jötkäleestä.. Ei ole meinaan ihan Saimaannorpan kokoisia veitikoita nämä kaverit… Maisemareitillä ei sitten enää lokkeja tai lehmiä kummoisempiin otuksiin törmäilty, mutta maisemat olivat todella upeat.

Kaikoura on niitä paikkoja, joista ei olisi vielä parin yön jälkeen malttanut lähteä mihinkään. Sydneyn kentällä häthätään ostetut liput määrittelivät kuitenkin tahdin ja suuntasimme viimeiseksi yöksi Christchurchiin lentokenttähotelli Sudimaan (voimme suositella!). Lähtöaamuna ei ollut aurinkokaan vielä noussut, kun kärräilimme jo pitkin lentokenttää. Vuonna 2010 painettua LP:tä uskoen olimme säästelleet 25 dollaria poistumisveroa varten, mutta kentällä selvisi tuon olevan nykyisin lippujen hinnassa, joten pientä ostoshuumaa siinä sitten tuli harrastettua aamutuimaan. Konetta vaihdettiin vielä yhden työpäivän verran Sydenyssä, mutta lopulta päivän vaihduttua taas yöksi pääsimme perille Balin lämpöön.