Ainahan se mielessä on…

…No se meidän reissu! Talvi on tuntunut jokseenkin erityisen pitkältä ja ennen kaikkea pimeältä(!). Aika useasti sitä on vaipunut hetkeksi mietiskelemään missä sitä päivälleen vuosi sitten oltiinkaan, mitä sitä silloin ajatteli, mitä murehti ja mitä ikävöi. Silloin on mahtavaa palata hetkeksi vanhojen blogi-juttujen pariin ja antaa muistojen viedä.

Mitä sitä sitten täällä kylmän ja pimeän keskellä erityisesti muistelee ja fiilistelee? Itsestään selvien lämmön ja auringon lisäksi tietysti tietynlaista vapautta ja kiireettömyyttä. Hitaita aamuja. Aikaa yhdessä. Ei olleet hommat ihan niin päivän päälle tai aikataulut tarkkoja. Kohtaamiamme ihmisiä sitä muistelee oikein erityisellä lämmöllä, sillä kohtasimme aivan uskomattoman ihania, ystävällisiä ja elämänmyönteisiä kansalaisia kaikissa vierailemissamme maissa. Kuten J aikoinaan Prachuap Khiri Khanissa totesikin, niin reissun parasta antia ovat hetket jolloin voit antautua tuntikausiksi keskusteluun ilmaan minkäänlaista havaintoa ajasta. Kyseisessä kylässä meillä oli onni kohdata upeita ihmisiä niin kotimaasta, kuin myös paikallisten keskuudesta. Prachuapin pienestä kylästä jäi aivan erityiset fiilikset ja kylällä on varmasti aina aivan erityinen merkitys meille myös tulevaisuudessa. 

Tässä päällä olleet vaatteet olivat jo elinkaarensa päässä. Hiki virtasi niin ettei aurinkolasit tahtoneet nenän varressa pysyä. Tulevia päiviä oli suunniteltu vain sen verran, että vielä viipyisimme muutaman lisää. Mieli oli levollinen ja olo onnellinen :) 

 
Myönnettäköön, että kyllähän se on monta kertaa myös käynyt mielessä, että vieläköhän sitä joskus uudelleen vastaavaan seikkailuun pääsisi. Niin hieno kokemus, että lämpimästi suosittelemme jokaiselle! Työt, asunnot ja muu elämä täällä Suomessa kyllä aina jotenkin järjestyy. Meillä järjestyi niin, että asunnosta ja työpaikoista luovuimme kokonaan ja uudet järjestyivät sitten paluun hetkellä. Itse reissun rahoitukseen keinot ovat monet ja jokaisen tulee sen osalta löytää itselleen sopivin ratkaisu. Yksi myy asunnon, toinen säästää pikkuhiljaa, kolmas tekee töitä reissustakin käsin. Totuus kuitenkin on se, että puoli vuotta maailmalla vaatii aika paljon vähemmän kahisevaa, kuin mitä sitä moni uskookaan.

Meidän puoli vuotta Kaakkois-Aasiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kustansi noin 9200€ henkilöä kohden. Summassa on mukana aiemmin julkaistujen (sittemmin omille välilehdille siirrettyjen) kustannusten lisäksi esimerkiksi vakuutukset ja ennen reissua hankkimamme rinkat. Jos siis olet joskus pysähtynyt haaveilemaan omasta vastaavasta reissusta, niin ensi kerralla haaveilun sijaan raapustele ennemmin suunnitelma siitä kuinka kasaat oman reissukassasi kokoon. Yllättävän monista asioista sitä pystyy luopumaan ja rahaa säästämään, jos vaan tarpeeksi halua ja sinnikkyyttä löytyy. Suunnittelu sinänsä on jo puoliruokaa ja reissu itsessään taatusti jokaisen uhrauksen arvoinen! Muistot ja fiilikset siitä elävät vielä pitkään, sekä antavat voimaa ja energiaa pimeämpinäkin vuodenaikoina ;) 

Arkiston aarteita: Kroatia – Zadar, Krk & Rabac

Dubrovnikin päivien jälkeen nousimme aamutuimaan rinkkoinemme bussiin ja otimme kurssin kohti pohjoista. Päätepysäkkimme oli kahdeksan tunnin päässä oleva Zadarin kaupunki, josta käsin toivoimme pääsevämme tutustumaan myös Kornatin saaristoon. Majapaikkamme Villa Hrêsc oli tyhjää allasta, olematonta keittomahdollisuutta ja sijaintia lukuun ottamatta silkkaa luksusta. Huoneisto oli suuri ja suurelta terassiparvekkeelta näkymät kantoivat Zadarin vanhaan kaupunkiin. Kämpästä löytyi keittiö liesineen, mutta käyttö oli kielletty(täh?), mutta lähistöltä löytyi pari ihan mukavaa ruokapaikkaa. Hotellilla piti olla uima-altaan lisäksi polkupyöriä, mutta siinä missä allas oli huoltotoimenpiteiden vuoksi koko vierailumme ajan poissa käytöstä, niin olivat myös polkupyörät teillä tietämättömillä.

Vanhan kaupungin keskustaan kävely tarjosi kuitenkin ihasteltavaa hylättyjen huviloiden ja niiden hulppeiden pihakoristusten muodossa. Hylättyjen huviloiden lisäksi rantaraitilta löytyy tyhjä rakennus, jonka arvelemme olleen maraschinolikööriä valmistava tehdas. Tuota perinne juomaa on valmistettu Zadarissa 1500-luvulta lähtien. Lisäksi loppumatkasta pääsi hieman oikaisemaan ottamalla kaupungin perinteet käyttöön ja ylittämällä lahden soutuveneellä. Vanhakaupunki muurien suojassa on oikein miellyttävä ja eikä ainakaan vielä 2010 hinnat päätä huimanneet. Turismia oli jonkin verran, mutta kaikista käymistämme Kroatian kylistä vähiten.

Kyllähän moinen pihakoristus tulee jokaisen huvilan tonteilta löytyä! 

Soutajan kyydissä vanhaan kaupunkiin

Kroatialainen laivavarustamo Jadrolinija tarjoaa kaupungista lukuisia yhteyksiä lähisaarille ja kauemmaksikin aina Italiaan asti. Saapasmaa oli meillä agendalla myöhemmin, joten valitsimme päiväretkikohteeksi Dugi Otok –nimisen saaren. Parin tunnin lauttamatka vei Salin kylään, jossa satama-alueella kirmaileva possu otti meidät röhisten vastaan. Päivän ohjelmassa ei ollut skootterilla huristelua ja maisemien ihastelua kummempaa, joten vuokasimme valkoisen menopelin itsellemme mistäs muualtakaan, kuin jäätelöbaarista. Maisemat Dugi Otokilla olivat todella kauniita ja kernaasti siellä olisi vietetty pidempikin aika. Auringon laskiessa kuitenkin palasimme Zadariin ja valmistauduimme jatkamaan seuraavana aamuna matkaa ilman minkäänlaista suunnitelmaa.

Vastaanottokomitea kävi röhisten säikyttelemässä

Sympaattinen Sali Dugi Otok-saarella

Kyllähän näissä maisemissa kernaasti purjehtisi! 

Joku pieni kylä matkan varrelta

Paparazzi-harjoitus 

Seuraavan päivän suunnitelmat lähtivät muotoutumaan siitä hetkestä, kun hotellimme omistajan avustuksella päädyimme vuokraamaan auton ja sopimaan sen palautuksesta parin päivän päähän Labin-nimiseen kylään. Krk:n saaresta olimme lukeneet ja kuulleet upeita juttuja, joten huristelimme päivän mittaan rantaviivaa myötäilevää tietä pitkin kyseiselle saarelle. Joko odotuksemme olivat liian korkealla tai juttuja oli kuultu vääristä lähteistä, sillä meitä saari ei ainakaan lyhyen vierailumme aikana päässyt hurmaamaan. Paikka kuhisi turisteista ja jokainen hotelli tarjosi pelkkää all-inclusiivia! Nyt jälkikäteen ajatellen, olisi pitänyt mennä kolkuttelemaan ennemmin kotimajoitusta tarjoavia ovia, joista löytyy peti pitkän päivän päätteeksi aika paljon helpommalla ja halvemmalla. No tuolloin kuitenkin päädyimme ottamaan lopulta huoneen Njevicen kylässä sijaitsevasta hotellista. Hotellista, jonka nimeä emme muista, mutta jonka henkilökunta käytti ruumiin värisiä vaatteita, aamiaishuone oli kuin ydinsodan jäljiltä ja aamiainen kaukana kaikesta ravitsevasta.

Karlobagissa pysähdyttiin nauttimaan lounas ja hankittiin eväitä 

Helpottuneina käänsimme vuokra-automme keulan saarelta pois vievälle sillalle ja huristelimme aurinkoisen sään vallitessa kohti Rabacin kylää, joka sijaitsi aivan Labinin vieressä, jonne auto tulisi vuorokausi myöhemmin palauttaa. Maisemat matkalla olivat jälleen kauniit ja parissa tunnissa olimmekin jo perillä. 

Vielä tuohon päivään mennessä emme olleet päässeet uimaan koko loman aikana. Syitä oli monia, milloin uima-allas oli tyhjä, merivesi jäätävän kylmää tai raekuuro iski kohdalle. Vahinko päätettiin korjata ja rohkeasti ajoimme suoraan kylän ehkä kalleimpaan hotelliin Villa Annetteen. Uima-altaassa oli vettä ja J onnistui tinkaamaan meille ainoan vapaan huoneen, sviitin totta kai, normaalihuoneen hinnalla. Ennen altaalle syöksymistä hoidimme kuitenkin alta pois auton tankkauksen ja keräilimme kaupasta huoneistomme jääkaapin täyteen herkullisia välipala-aineksia. Jotenkin kummasti juuri, kun Milla oli saanut siveltyä aurinkorasvat pintaan taivas pimeni. Mustat pilvet syöksivät pisaroita sellaiseen tahtiin, että oli vaikea uskoa sään voivan muuttua niin radikaalisti niin lyhyessä ajassa. Onneksemme käytössämme oli sisätilat, jotka vetivät kernaasti vertoja kotioloille, joten nautittiin sitten niistä ja jääkapin herkuista. Illaksi sade laantui ja kävimme syömässäkin kylällä, josta emme muodostaneet oikeastaan minkäänlaista mielipidettä. Ihan kiva. Ainakin pikaiselle vierailulle.

Aurinkoinen maisema huoneemme terassilta

mutta kuinkas sitten kävikään... 

Kaivettiin eväät esiin ja tehtiin olkkarin lattialle piknik! 

Rabacin kylä

Kroatia oli melkoinen pyrähdys, josta emme kerenneet pintaa enempää raapaisemaan kuin Dubrovnikista ja Zadarista. Mikäli matkaa nyt suunniteltaisiin, niin varaisimme noihin huikeisiin maisemiin ja kirkkaisiin vesiin aika paljon enemmän aikaa. Toisaalta seuraavalla kertaa on jo vähän paremmin hajua siitä minne meidän kannattaa suunnata ja jättää turhat kokeilut kokonaan väliin. Auton vuokrausta voimme suositella lämpimästi ja ensi kerralla varmasti itsekin päädymme nelipyöräiseen malliin, emmekä varaile majoituksia ihan niin tiuhaan ennakkoon.

Ja matka jatkuu!