Apa kabar? – Bali, Lembongan 31.1.-7.2.2012

Venematka (julkinen hidas vene) Sanur – Lembongan 80 000 IDR / hlö (n. 6,70€)
Majoitus Bunda 7 hotel n. 16,80 € / yö. Sis. tuuletin ja aamiainen, ei lämmintä vettä
Skootterin vuokra 50 000 IDR / pv (n. 4,20€)
Tankillinen bensaa skootteriin 15 000 IDR (n. 1,25€)

Otettiin starttia Aasian toista etappia varten lopulta kuuden yön verran Sanurista käsin. Seuraavaksi kohteeksi rentoutumiselle ja rusketuksen palautukselle valittiin Balin eteläpuolella sijaitseva pikkuruinen Lembonganin saari, jonne matka taittuu hitaalla julkisella veneellä reilussa puolessatoista tunnissa. Perillä meitä odotti kirkkaan turkoosi vesi, vaaleahiekkainen Jungutbatu Beach ja joukko iloisia paikallisia. Majapaikkamme Bunda 7 ei sijainnut rannalla, joten puikkelehdimme pientä polkua pitkin muutaman minuutin matkan perille pikkuiseen paratiisiimme.

Näkymä kukkulalta kylään ja rannalle

Bunda 7 piha-aluetta ja majoitukset taustalla

Erittäin kiva allas

Seuraavan viikon kotimme muodostui omasta tilavasta huoneesta tolppasänkyineen, terassista ja uima-altaasta. Päivittäisenä apuna ja tukena toimivat ystävälliset nuoret miehet Made ja Ketut*. Heti puolen päivän jälkeen olimmekin jo lillumassa uima-altaasta ja myöhäinen lounas nautittiin rannalla Shipwreck Barissa. Lupaavasti startannut hellepäivä päättyi oikein kunnon ukonilmaan, joten nukkumaan mentiin vähintäänkin aikaisin ja niin siitä pääsi muodostumaan virallinen päivärytmimme. Aamulla oltiin pystyssä jo ennen seitsemää ja terassille tarjoillun paahtis & paistettu muna -aamiaisen lomassa Made opetti meille aina päivän sanan.

Made teki kaikkensa meidän viihtymisen eteen

Ketut on ehkä yksi sympaattisimmista reissulla tapaamistamme henkilöistä

Uusi saari piti tietysti katsastaa pääpiirteittään ensin, joten tingattiin kaksipyöräinen moottoroitu menopeli alle ja huristeltiin saarta ympäri. Tiet ovat melkoisen huonossa kunnossa, mutta saari on pieni ja juurikaan muutamia skoottereita enempää liikennettä ei ole, joten paikka on kierretty hitaamminkin yhdessä päivässä. Tai tietysti siihen vaikuttaa mitä kaikkea sattuu vastaan tulemaan ja kuinka paljon se töllistely sitten vie aikaa. Heikkohermoisemmalle tiedoksi, että kypärä ei kuulu yleensä varustustasoon.

Bensis pääkadulla

Yksi monista temppeleistä

Kuvaa varten pysäköimme rantatielle

Rantaraitilla ihan veden äärellä oli monta kivaa pikkuravintolaa 

Töllisteltävää meille turisteille ensimmäisenä päivänä riittikin, sillä paikalliset juhlivat Galungan päivää ja sen kunniaksi jokaisella temppelillä oli seremonioita. Galungan päivä on maan juhla, jolloin balilaiset kiittävät jumalaa maan luomisesta. He koristelevat temppelit ja kotinsa, sekä jokaisen oven eteen pystytetään ’penjor’. Balilaiset itse matkustavat kaikki kyliin joista ovat kotoisin ja vaeltavat juhlapäivänä koko aamupäivän temppelistä toiseen rukoilemaan ja samalla annetaan lahjoja jumalille. Iltapäivästä syödään iso juhla-ateria. Koko seuraavan viikon kylä pidetään ”juhlapukeissa” ja lapsilla on koulusta vapaata. Kymmenen päivää myöhemmin juhlivat taas uudestaan Kuningan päivänä, joka on käytännössä viimeinen juhlapäivä Galunganin juhlasta.

Paikalliset lähdössä temppeliltä. Suuntana seuraava temppeli.

Naisilta ei tasapainoa puutu kyydissä tai kantamuksia pään päällä kuljetettaessa

Kadun varsilla jokaisen rakennuksen edessä oleva 'Penjor' symboloi Mt Agunia ja jumalan läsnöoloa

Uskonto (hindulaisuus) on täällä elämässä erittäin näkyvästi läsnä ja sen tuotoksia pääseekin ihastelemaan päivittäin. Jokaisen talon edestä, tienristeys jumalien patsailta, uima-altaalta, veneestä, peräti skoottereista, löytyy pieni lehteen taiteltu uhrilahja, jonka paikalliset lahjoittavat hengille ja jumalille hyvän onnen toivossa/uskossa. Lahjat viedään kerran tai kaksi päivässä omasta aikataulusta riippuen. Kun lahja on annettu, niin ei sillä ole enää arvoa, joten päälle kompastelevan turistin ei tarvitse säikähtää.

Uskonnon ja turismin lisäksi Lembonganin päiviä rytmittää leväviljelmät. Aika monivaiheisen näköistä hommaa sanomme me! Paikallisia kovasti huvitti meidän into räpsiä kuvia heidän arkisesta aherruksesta levän parissa, mutta eivät panneet pahakseen. Päinvastoin! Suurin osa paikallisista ylipäätään tervehtii kadulla iloisesti ja kysyvät kuulumisia. Ja jos ei vielä itsellä hymy irtoa aikuisten kanssa kohtaamisesta, niin lasten kohdalla on jurommankin sydän jo ihan sulaa vahaa. Niin iloisia, reippaita ja kaikin puolin herttaisia ovat nuo nappisilmät, kun kilpaa huutavat ohi pyöräillessä hellouta.

Levän kuivatusta

Vaikkakin tämä siis turistikohde onkin, niin löytyy täältä muutakin kuin snorklausretkeä, surffausta ja auringossa makoilua. Me keskityimme pitkälti jälkimmäisimpään aina sään salliessa. Parina päivänä on pidetty ihan sadettakin ja yhdelle niistä siunaantui J:lle myös se pakollinen vatsatauti. Eipä ole herran tehnyt kananmunia sittemmin mieli…

Kauniita rantoja täältä löytyy ja kärkisijan paikkaa pitää ehdottomasti Dream Beach. Upea valkoinen hiekkaranta parin jyrkän kallion välissä, joihin reippaan kokoiset aallot lyövät koko voimallaan. Rannan takana rinteessä on bungalow-majoista koostuva resortti, jolla on myös aivan todella upea allas. Allasta pääsee käyttämään myös ulkopuoliset 50 000 IDR korvausta vastaan (n. 4,20€) TAI Happy Hourin aikaan klo 16 eteenpäin ilmaiseksi. No eihän tuo häppäri ole koskaan ilmainen, mutta me ajoitimme siihen samaan ruokailun, joka kuitenkin on välttämätöntä ja skipattiin 75 000 arvoiset drinksut kokonaan. Eli jos allasta mielit käyttämään, niin päiväksi vaan valkoiselle hiekalle lojumaan ja ravintotankkaus sopivasti iltapäivästä ja loppupäiväksi altaalle!

Dream Beach

The Allas

Lötköiltyämme Lembonganin rauhassa viikon, niin päätimme siirtyä Balin sisämaahan Ubudin kylään. Lähtöaamuna Lembonganilla heräsimme tihkusateeseen, joka luojan kiitos kaikkosi siihen mennessä kun oli aika hypätä kaikkien kamojen kera Maden ja Ketutin skootereiden kyytiin. Keikkuen lievästi takapainoisesti pojat kyyditsivät meidät rantaan ja kättelivät hyvästeiksi. Rannalla ihmeteltiin, että mikä rannan veneistä mahtaisi olla päivän merimatkan kulkupeli, kun ei oikein ollut sen näköistä mikä olisi edulliseen hintaamme vastannut. Lipun kaksi päivää aikaisemmin myynyt ystävällinen mies saapui laiturille ja osoitti Millalle pientä vaaleanpunaista perinnevenettä. Milla nauroi ja pyysi kertomaan mikä vene oikeasti olisi kyseessä ja tyyppi vaan nyökytteli kovasti, että juu juu tuo se on.

Ei ole todellista! Siinä ensimmäinen ajatus ja pari epäilevää röhähdystä vielä ennen kuin hymy alkoi hyytyä. Kovasti selittivät, että on just hyvä vene moottorin ja purjeen ansiosta etapillemme Kusamban kylään, jossa auto kuskeineen odottaisi valmiina…

* Made ja Ketut ovat nimiä, joihin täällä olemme törmänneet useasti. Lopulta meille selvisi, että jokaiselle lapselle annetaan aina sama nimi riippuen siitä monesko lapsi perheeseen hän on. Sen lisäksi saavat kyllä jonkun oman nimenkin, mutta näillä ”järjestysnimillä” tuntuivat itseään nimittävän hyvinkin usein. Poikien nimet ovat Wayan, Made, Nyoman ja Ketut, kun taas tyttöjen ovat Patu, Kadek, Komang ja Ketut. Jos ja kun lapsia tulee enemmän kuin neljä, niin alkaa se taas alusta. Eli Wayan tai Patu voi olla joko ensimmäisen tai viidennen pojan/tytön nimi.