Vertaistukiryhmän tapaaminen - Millan mutina

Tällä viikolla tapahtui jotain todella mahtavaa! Tapasin nimittäin kuusi ihanaa reissubloggaajaa, jotka Inkaa lukuun ottamatta olivat entuudestaan tuttuja vain virtuaalimaailmasta. Ennen tapaamista jännitin kuin ensimmäisenä koulupäivänä konsanaan ja tällä(kin) kertaa ihan turhaan. Ei meinaan olisi varmasti kukaan ravintola Kitchin muista asiakkaistakaan uskonut, että tämä porukka tapasi ensimmäistä kertaa. Olimme kuin joukko ikivanhoja tuttuja konsanaan! Mieletöntä huomata kuinka niin monesta puusta veistetyt tyypit sulautui saumattomasti yhdeksi iloiseksi porukaksi. Ilta meni hujauksessa ja erotessa vannoimme tapaavamme pian uudestaan.

Oma kuvasaldo jäi niin laihaksi, että yhtä Kaukokaipuun Marinellalta lainattua kuvaa lukuun ottamatta on teidän tyytyminen kurkistelemaan tunnelmia Marinellan, Inkan, Even ja Ullan blogeista. Näiden upeiden naisten ja heidän blogien lisäksi suosittelen tutustumaan myös mukana olleiden Kean ja Panun todella mielenkiintoisiin blogeihin. Kiitos vielä omasta puolestani koko porukalle tästä ensimmäisestä, muttei suinkaan viimeisestä reissublogimiittistä! Toivottavasti saamme ensikerralla vielä lisää reissubloggaajia mukaan tapaamiseen.

Ensi kerralla jalusta mukaan, että saadaan koko porukka mukaan kuvaan. Kuva: Marinella/Kaukokaipuu

Supersaverin kilpailu on muuten edennyt finaalin ja nyt on yleisön vuoro äänestää jokaisesta kategoriasta voittaja. Käykäähän tekin äänestämässä Parhaaksi Matkablogiksi pian maailmalta kotiutuva Suuntana Maailma ja Parhaaksi Valokuvablogiksi yksioikeudella tietenkin Kaukokaipuu!

PS. Vertaistukiryhmän tapaaminen ei muuten helpottanut yhtään pahenevaa reissukuumetta. Olisipa jo heinäkuu... 

Miniloma Rivieralla!

*** Millan mutina ***

Matkakuumeeni sai täsmälääkitystä viikko sitten, kun suuntasimme työporukan voimin viikonlopuksi Ranskan Rivieralle Cannesiin. J ei suuremmin perusta matkoista Ranskan puolelle, maratonshoppaamisesta tai discojumputus clubeista, joten kohde oli täydellinen matkalle ilman miestä. Olen yksin reilatessani vuosituhannen alkupuolella käynyt Nizzassa, mutta muuten ei itsellänikään ole kokemusta Ranskasta tai ranskalaisista. Cannesia kohtaan minulla ei ollut suuremmin mitään ennakko-odotuksia. Joitakin ranskalaisia sanontoja yritin tapailla ennakkoon ja varauduin henkisesti tylyyn palveluun ilman englanninkielistä sanastoa.

Cannes yllätti erittäin positiivisesti! Ihmiset olivat joka puolella erittäin ystävällisiä ja palvelua sai aina englanniksi. Ilmasto oli täydellinen, eikä illallakaan tarvinnut pitkähihaista. Ja Ranskassa kun ollaan, niin viini oli kalliimmissakin paikoissa Helsingin hintatasolla ja samppanja riemastuttavan edullista (kuoharia ei itse asiassa myyty juuri missään). Cannesissa pääsee nauttimaan kaupunkielämän rinnalla helposti myös rantaelämästä, kaikki oli kävelyetäisyydellä ja viikonlopussa olisi ehtinyt saamaan kompaktista kaupungista paljon irti. Me keskityimme lähinnä shoppailuun (Milla ♥ Massimo Dutti) ja juhlimiseen.

Kaikki käytännön organisointi, kuten viininmaistajaiset ja lauantain Beach Partyt, tuli tällä kertaa tietysti firman puolesta. Omalla vastuulla oli lähinnä miettiä matkan vaatetus ja se mitä haluaa tehdä muutamilla viikonlopun vapailla tunneilla. Upean huonetoverini kanssa meillä oli hyvinkin samanlaiset suuntaviivat viikonlopulle ja saumattomalla yhteistyöllä koluttiin läpi ostoskatujen putiikit, nautittiin juomat rantabaarissa, valittiin kaupasta huoneeseen aperitiivit ja ennen kaikkea tanssittiin kuin viimeistä päivää molempina iltoina.

Majapaikkamme Hotel Montaigne & Spa ei ollut rannalla, mutta vain reilun 5 minuutin kävelymatkan päässä siitä ja kaikista ostoskaduista. Huoneet olivat oikein tyylikkäitä ja palvelu moitteetonta. Ensimmäinen huoneemme kärsi jonkin sortin hajuhaitoista, josta mainittuamme meidät vaihdettiin välittömästi parempitasoiseen huoneeseen, jonka varusteluun kuului poreamme ja iso terassi. Ensimmäisenä iltana suuntasimme tanssahtelemaan Les Marches Clubille, jonka terassilta oli upea näky öiseen Cannesiin. Toisena iltana nautittiin suussa sulavan herkullinen illallinen Cannes Beach Clubilla ja illallisen jälkeen tanssijalkaa nousi samaisessa osoitteessa.

Järkkäri jäi tällä kertaa kotiin ja julkaistava kuvamateriaali oikeastaan olemattomaksi. Huonetoverillani oli mukana sentään pokkari, ja käytäntö sen nyt taas osoittaa, että ei se uusinkaan iPhone kuitenkaan pärjää edes Ixukselle. Täten olkoon viimeinen miniloma ilman kunnon kameraa, sillä kyllä se roudaaminen vaan kannattaa aina.

Haikein, mutta onnellisin mielin

*** Millan mutina ***

Viimeinen aamu Bangkokissa… Ristiriitaisissa tunteissa. Tänään vatsassa on samanlaista kutinaa, kuin mitä lokakuisena aamuna tasan puoli vuotta sitten. Tällä kertaa tosin tiedämme miltä siellä näyttää minne olemme lähdössä. Joka nurkan takana ei odota jotain uutta ja ihmeellistä, vaan tuttua ja turvallista. Niin innolla, kun sitä kaikkea odottaakin, niin sisältyy lähtöön paluuseen väistämättä hieman haikeuttakin. Se merkitsee päätöstä tälle meidän kahden omalle seikkailulle. Jotenkin kai kuvastaa fiilistäni tuo että kirjoitin todella ensin ’lähtö’ vaikka oikeasti kyseessähän on ’paluu’…   

Nämä kaikki siis pitäisi saada mahtumaan rinkkaan... Huoh... 

Kotona odottaa niin valtavasti hienoja asioita, että listaaminen on oikeastaan mahdotonta. Selvää on se, että meikäläiselle paluuseen sisältyy paljon tunteita. Siskoni kirjoitti muutama päivä sitten, että ei itkettänyt kun lähdettiin, mutta nyt voi olla, että tirauttaa ihan vaan jälleennäkemisen riemusta. Itse liikutuin kyyneliin, jo viestiä lukiessa, joten voitte sitten vaan kuvitella mitä on odotettavissa kasvotusten! Enpä olisi uskonut tirauttavani vielä jopa Mötley Cruen ”Home sweet home” –biisin pianon pimputuksistakin. Tänään on näköjään kaikki mahdollista mitä tulee meikäläisen tunneskaalaan *lol*

Nyt on koittanut hetki, jolloin pulahdetaan vielä viimeisen kerran uima-altaaseen, pakataan viimeisen kerran rinkat täyteen tavaraa ja sitten suunnataankin lentokentälle. Onneksi tämän kaiken hoitamiseen on koko päivä aikaa! Huomenna saankin jo halata äitiäni kentällä, muita rakkaita vähän myöhemmin ja nauttia monta siivua ruisleipää. Koko viikko jatkuu tunnemyräköissä, kun saamme tavata vielä loputkin läheisemme ja viettää heidän kaikkien kanssa kunnolla aikaa. 

Keskiviikkona pääsen pistäytymään uusvanhalla työpaikallani ja saan tavata kaikki vanhat ja uudet kollegat. Toimistolta suuntaa suoraan Delicatoon lounaalle, sillä heidän kana-fetasalaattia on aivan uskomattoman kova ikävä! Ja niin sitä ollaan taas normaalikuvioissa ennen kuin huomataankaan. Ja niin kivalta kun nyt ajatus farkuista ja korollisista saappaista tuntuukin, niin kuukauden kuluttua olen jo varmaan valmis vaihtamaan Bayswaterini näihin hitaisiin aamuihin, uima-altaasen katolla ja elämään flip flopeissa. 

Delicaton kana-fetasalaatti kuvattu noin 6kk sitten ;) 

 
Voi haikeus… Tästä se nyt sitten lähtee… See you soon! 

Blogihan tosin jatkaa elämää vielä reissuaiheissa, vaikka me kotiudummekin. 

Paluu tulevaisuuteen - Langkawi 3.-7.3.2012

Millan mutina

Iso ilo löytyi Langkawilaisen tax-free liikkeen hyllyltä

Ennen kuin reissua oli takana kuukauttakaan, vierailimme ensimmäisen kerran Langkawilla. Istuin tuolloin rannalla varpaat hiekkaan upotettuina auringonlaskua tuijottamassa, enkä voinut olla hymyilemättä ajatukselle siitä, että tuota fiilistä olisi lupa nauttia kokonaiset kuusi kuukautta!

Reissua oli jäljellä kuutisen viikkoa, kun palasimme pikaisesti vielä käymään saarella. Majoituimme vanhaan tuttuun Mali Perdana Resortiin ja saimme peräti saman huoneen. Muutama päivä kului siellä oikein leppoisasti ja rennosti. Yleensä saavuttaessa uuteen paikkaan on ihan normaalia lähteä heti koluamaan kadut, kulmat ja nähtävyydet, sillä haluathan olla perillä siitä mihin oikein ollaan tultu ja mistä paikan kulttuurissa esimerkiksi on oikein kyse. Itse olen kuitenkin aina aika ajoin tällä reissulla kärsinyt nähtävyysähkystä. Pahin ähky taisi olla silloin kun pääsimme Sydneyhin. Taakse oli jätetty lähes 7000km pelkkää näkemistä ja kokemista pelkästään Australian osalta, jonka jälkeen 10 päivää kotielämää tuli todella tarpeeseen. Nyt oli vähän samanlaiset fiilikset, joten oli mukava palata tuttuun paikkaan. 

Langkawille tullessa ei ollut minkään laisia paineita lähteä omalta hotellilta ja rannalta mihinkään, sillä paikat oli koluttu jo aikaisemmin. Muutenkin olen nyt reissun loppupäätä kohti yrittänyt muistuttaa itselleni entistä useammin, että ihan kaikkea ei tarvitse tällä reissulla kokea ja joka nurkkaa koluta. On ihan sallittua välillä vaan olla ja imeä paikan energiaa itseensä ihan vaan paikoillaan. Näinpä täällä me vaan makoilimme rannalla (jossa oli ehkä 10 ihmistä meidän lisäksi!), uitiin, nukuttiin ja nautittiin intialaisen keittiön antimista. 

 

Tomaton Mee-kokki laittelee J:n aamiaista

Taivaallisen hyvää ruokaa löytyi ravintola Mumbai Palacesta (Cenang Beach)

Lopput reissusta lupasinkin pyhittää sille täydelliselle rentoutumiselle. Mitään ei ole enää pakko nähdä tai tehdä, tai potea tekemättömyydestä yhtään huonoa omaatuntoa. Nautitaan ennemmin siitä, että voi vaan istua rannalla varpaat hiekassa ja tuijottaa punertuvaa horisonttia aina siihen hetkeen kunnes purppura muuttuu tähtitaivaaksi ja horisontissa siintää enää kalastusveneiden kirkkaat valot. Pullo hyvää valkoviiniä ja matkakumppani ovat tietysti erinomainen lisä tuohon hetkeen ;)

Missä se Suomi olikaan ja muita puolivälin ajatuksia

*** Juhanan jupina ***

Meiltä on kysytty lukemattomia kertoja mistä olemme kotoisin. Vastaus Helsingistä, Suomesta sai hämmentävän usein, ihastuneen hihkahduksen sijaan, kuittaukseksi odottavan kysyvän katseen. Tarkennus "siinä Ruotsin ja Venäjän välissä" aiheutti jo varovaisia nyökkäyksiä, mutta "Pohjois-Eurooppa" on universaalisti hyväksytty vallan kelpo sijainniksi matkalaiselle olla kotoisin.

Merkittävä rakennus Pohjois-Euroopassa

Joskus viihdykettä kaivanneina tai selittämiseen kyllästyneinä olemme pyytäneet arvaamaan. Australiasta! Hollannista! Ranskasta! Öööö..hmmm... Ruotsista, Saksasta, Tanskasta? Oma suosikkini oli shuttle-kuskimme Katherinessa, joka ei ollut uskoa minua kyydin tilanneeksi Mr Tuomiksi. Ihmeteltyäni epäilyä hän selitti nimeni olevan Japanilainen... 

Suomikuvaa

Yllätykseksemme olemme myös törmänneet niin britteihin, itävaltalaisiin kuin ausseihinkin jotka ovat  tunnistaneet välittömästi keskenämme puhumamme mongerruksen. Hei, ootteks finlandiasta?! Ja tiesivät Suomesta muutenkin aivan helvetisti kiitos eri yliopistojen vaihto-ohjelmien. He tietävät Oslon olevan Norjassa, ovat käyneet löylyissä, laulaneet Lordia (etenkin irkut tuntuvat muistavan) karaokessa, dipanneet itsensä avannossa, tilanneet kotipitsan ja vetäneet sellaiset lärvit että tapahtumien kulku on pitänyt kerrata edellisillan kännykameraotoksilla. Vielä kun kuvaan heitetään triviaali ralli-, mäkihyppy- tai Häkä ja Räkäfakta ovat he todellisia Suomikuvalaisia. 

Mutta niille ketkä eivät sitä ole pitää antaa faktoja. Yksi on pimeä ja kylmä talvemme, ja rakastan siitä kertomista! Pakkasta voi olla -40c! Lunta voi sataa toista metriä! Jos haluaa luonnonvaloa pitää nähdä revontuli! Sudet ulvovat, tuuli vihmoo, kusi jäätyy kaarelle! Silmät pyöreinä kuuntelevat niin  autovuokraamotyöntekijät, respan sedät ja tädit kuin kysymään erehtyneet paikalliset ja muut turistit. Entä kesällä? Pimeää ei tule lainkaan, ilma on lämmin ja lapsuudenkesinä helteinen ja jussina ihmiset polttavat kännissä risuja mökkiensä pihoilla. Kukaan ei tämän kaiken kuultuaan edes kehtaa epäillä, etteikö joulupukki olisi suomesta.

Matkamme on kulkenut monen äärimmäisen olosuhteen kautta. Darwinissa alin koskaan mitattu lämpötila oli jäätävä +14c, Cooper Pedy niin kuiva, että pissa kierrätettiin takaisin juomavedeksi  1920-luvulle asti ja Franz Josefin kylän liepeillä Uudessa-Seelannissa on aina lunta. Väittäisin Suomi-eksotiikkani vetävän pidemmän korren etelänristiläisistä, jollen olisi kuullut tarinaa Broken Hillistä Australiasta. He saivat television vasta 90-luvulla.

Meilläpä näkyi jo kolmonen silloin!

Outback, Singapore, Fiordland ja Åland risunpolttoaikaan

*** Millan mutina ***

Kuluneen kolmen kuukauden aikana on tullut tehtyä paljon havaintoja ympäristöstä ja omasta itsestään. Osa havainnoista ovat yllättäneet paljonkin, eivätkä pelkästään positiivisesti. Hyvä puoli on, että muutosta kaipaaville asioille voin yrittää tehdä jotakin. Olinkin laittanut yhdeksi matkan tavoitteista vihdoin näin kolmekakkosena tunnistavani asiat jotka tekevät minut onnelliseksi, ja käyttäisin jatkossa vähemmän aikaa ja energiaa niihin joilla ei ole niin suurta merkitystä. Muutamia havaintojani ja mietteitäni:

• Aktiivisesta kieltämisestä huolimatta tunnustan, että olen hieman iPhone-riippuvainen ja opettelen nyt urheasti tavasta eroon. Aloitan sillä, että vekotin pysyttelee enimmäkseen kiinni, sillä en voi kuitenkaan jutella puhelimessa ja nettiä voin käyttää sitten tarvittaessa kannettavallakin.

• Jatkuva 24/7 kaksin olo opettaa kärsivällisyyttä ja nöyrtymistä. On vaikea pitää mykkäkoulua, jos on valittava majoitusta seuraaville öille tai päätettävä mille päiville ostamme lentoliput. 

• Juuri nyt en olisi mieluummin missään muualla, enkä kenenkään muun kanssa. Vaikka asutaan pienissä tiloissa, matkustaminen stressaa ja väsyttää välillä paljonkin, budjetti tuo oman tuskaisen lisänsä hetkittäin, niin tulemme keskenämme loistavasti toimeen, eikä toisen naama ole alkanut nyppimään. Tietysti välillä törmäillään, mutta niin törmäiltäisiin kotonakin. 

• Muutos siitä, että kotona oli jatkuvasti keskellä erilaisia sosiaalisia ympäristöjä (töissä, harrastuksissa, ystävien kanssa jne), siihen että keskustelukumppani rajoittuu välillä pitkiksikin ajoiksi vain omaan puolisoon, oli yllättävän suuri. Ja vaikka meillä menee täällä hyvin, niin silti jokainen saatu viesti sieltä kaukaa on noussut ihan omaan arvoonsa. Vaikka kuulumiset eivät ole aina olleet positiivisia, niin tärkeintä on ollut ylipäätään kuulla miten siellä itse kullakin säädyllä menee. 

• Vaikka perhettä ja ystäviä ikävöi paljonkin, niin koti-ikävä ei ole iskenyt. On vaikea ikävöidä kotia ja arkea, kun ei tiedä missä ne tulevat olemaan ja miten niiden ympärille tulevaisuudessa muut pienemmät asiat sitten rakentuvat. 

• Mukana raahattu joogamatto on ollut yllättävänkin paljon ihan sille suunnitellussa käytössä. Siinä samalla olen huomannut olevani liikunnan suhteen päättäväisempi ja kurinalaisempi luonne, kuin ehkä uskoinkaan.  

• Sen sijaan rahan käytön kanssa käyn jatkuvasti paljon isompia ”järki vai tunteet” taisteluja. Hetkittäin tekisi mieli heittää budjetit menemään ja hullutella oikein olan takaa, mutta toistaiseksi järki (tai Juhana) on voittanut ja budjetissa on pysytty kohtuullisen hyvin. 

Aamuvenytys Tiomanilla huikeiden näköalojen kera

G´day Melbourne – suurkaupunkielämää 14.-19.12.2011

Yöpyminen Plum Serviced Apartments Carlton Studiossa 85 AUD / yö (65€)
Järjestetty päivämatka Great Ocean Roadille 99 AUD (76€)
Järjestetty päivämatka Philip Islandille 99 AUD (76€)

Kotimme Melbournessa

Vaikka Adelaidessa oli oikein mukavaa, oli Melbournessa vieläkin mukavampaa! Hotellin sijaan yövyimme tällä kertaa studiokämpässä. Meille budjetista tarkoille pitkänmatkalaisille täydellinen vaihtoehto, sillä keittiössä sai kokattua ihan kunnon pöperöt ja ateriakuluissa säästyi pitkä penni. Yhteenkään Aussi-hotelliimme ei ole kuulunut aamiaista huoneen hintaan, joten voitte uskoa kuinka taaloja palaa, kun kaikki ateriat syö ulkona. Lisäksi sijainti oli loistava! Ratikka kulki vierestä ja eri kaupunginosiin oli inhimillinen kävelymatka, varsinaisen keskustan itsessään ollessa vai kilsan päässä. Kirjasto oli muutaman korttelin päässä ja ruokakauppojen kupeessa, joten nettiin päästiin ilmaiseksi aina kätevästi kauppareissun yhteydessä.   

Pimeän tullen kirjaston seinään heijastettiin uskomaton valoshow "Pähkinänsärkijä" 

Melbourne oli kuitenkin pitkästä aikaa paikka, jossa ulkona olisi syönyt ihan mielellään. 3,8 miljoonan asukkaan kaupunkiin mahtuu ravintolaa jokaiseen makuun ja monenlaiselle budjetillekin. Majoituksemme sijaitsi Carltonin kaupunginosassa, joka on pääasiassa italialaisten siirtolaisten asuttamaa aluetta. Täältä löytyy ruokaravintolaa ja gelateriaa vaikka kuinka ja etnisempiä vaihtoehtoja lisää viereiseltä boheemimmalta Fitzroyn alueelta. Jos iltaa mielii istua baarissa, niin siihenkin tarkoitukseen tuntuu kaupungilta löytyvän jokaiselle jotakin ja moni suositteli nuoremmalle porukalle nimenomaan Fitzroyta. 

Fitzroyn asukkaat pitivät "pihakirppistä"

*** Millan mutina ***

Melbournessa ihastuin juurikin Fitzroyhin ikihyviksi! Olisin voinut käyttää kaikki päivät siellä katujen samoiluun, putiikeissa luuhaamiseen ja kahviloissa/baareissa istumiseen. Pääkadut Smith St ja Brunswick St ovat täynnä mitä hauskimpia liikkeitä ja tarjonta ei tosiaan ole tusinatavaraa. Jos Suomessa odottaisi koti mitä sisustaa, niin olisi pankkitili tullut tyhjennettyä erääseen käytetyn roinan liikkeeseen, jossa 3m huonekorkeuden edestä löytyi vanhaa puulaatikkoa, tiekylttiä, purkkia ja purnukkaa yms. vintage-kamaa. Baarit ja kahvilat olivat persoonallisia ja kodikkaita, sekä suorastaan kutsuivat lepuuttamaan jalkoja katujen samoilun lomassa. Pääkatujen hälinästä kun poikkesi pienemmille sivukaduille, niin ei voinut kuin huokailla toinen toistaan sympaattisemman (vaikkakin toisinaan rähjäisen) talon kohdalla että ”tuossa haluaisin asua, jos täällä asuisin”. Tämmöiselle parantumattomalle kaupunki-rotalle Fitzroy tarjosi erinomaista sielunhoitoa autiomaamatkailun jälkeen…

*** 

Hyvin maastoutuisi Fitzroyhin

Tämän kokoisesta kaupungista niitä kaupunginosia löytyy toki enemmänkin, mutta tehtiin tietoinen valinta olla kuluttamatta energiaa kaikkeen, vaan keskityttiin mieluummin pienempään alueeseen. Alun perin oli ajatuksena tehdä retki rannikon huikealle Great Ocean Roadille. Emme kuitenkaan halunneet osallistua valmiille päiväretkelle, vaan mieluummin vuokrata auton ja viettää siellä aikaa muutamia päiviä. Tällä kertaa ei aikataulu venynyt tuolle retkelle, mutta jääpähän seuraavalle reissulle jotakin odotettavaa. 

Julkisen, erittäin Melbournelaisen, kulkupelin varoitusmainos oli osuva

Näin lämpimillä säillä (n. +25 astetta) ei pingviinejäkään pääse ihastelemaan ilmaiseksi, vaan joka ilta rantautuvia pikkuotuksia täytyy mennä katsoman vajaan 150km päässä sijaitsevalle Philip Islandille. On varmasti suloinen näky, kun pikku-pingut ”kotiutuvat” auringon laskiessa mereltä yöpymään ja ruokkimaan jälkeläisiään. Päätimme houkutuksesta huolimatta pysytellä alkuperäisessä suunnitelmassa ja kohdata luonnonvaraiset pingviinit vasta Uuden-Seelannin eteläsaarella. 

Kaunis muistomerkki Balin pommituksissa 12.10.2002 kuolleiden muistoksi. 202 valoa kuvastavat kaikkia kuolleita, 91 vesisuihkua kuvastivat kuolleita Australialaisia ja Victorian osavaltion kansalaisten nimet oli vielä kirjattu reunoille. 

Rehellisyyden nimissä, emme selkeästikään ole enää parikymppisiä ja jaksa ihan samalla tavalla intensiivistä reissaamista ja kokemista. Välillä on pakko levätä ja huilata, varsinkin kun jokainen matkaetappi on sen 10-12 tuntia yöaikaan. Keskiarvoisesti olemme vaihtaneet paikkaa 3,5 päivän välein täällä Ausseissa. Ei siis mikään ihme, että kuukauden jälkeen alkaa energiat ehtymään, eikä jaksa ehkä jokaista ”must nähtävyyttä” lähteä edes katsomaan. Seuraavaksi on vuorossa lähes pari viikkoa yhdessä osoitteessa ja joulun viettoa, joten eiköhän sitä sitten taas ole energiaa Uutta-Seelantia varten. 

Ja vielä kiitos Melbournen ilmaiselle ratikkalinjalle ja vinkiksi Helsingille! Täällä vanhat museo-ratikat kiertävät kehää ympäröiden kaupungin pääkadut. Turistin on helppo hypätä kyytiin ja suunnata kehän sisäpuolella sijaitseviin nähtävyyksiin tai vaihtaa linjalta normaaliin maksullisiin peleihin muualle kaupunkiin. Ja saa sitä ratikkaa toki myös veronmaksajat käyttää, mutta sitten pitää jaksaa kuunnella jokaisen pysäkinvälin kuulutukset ympäröivistä nähtävyyksistä. Tyylikäs ja mukava tapa matkustaa, josta kaikki hyötyvät!

Ratikan kanssa vältytään myös ruuhkilta ja pysäköintiongelmilta, toisin kuin tällä...

Täällä myös varpuset osaavat tulla pummaamaan suoraan Mäkkäriin sisälle

One month to Down under 17.-18.11.2011

Lento (JetStar) Singapore – Darwin 150€ / hlö
Airport Shuttle Darwinin kentältä hotellille 13AUD / hlö (n.10 €, kun 1€ = 1.3AUD)
Travelodge Mirambeena Resort Agodan kautta 40€ / yö
Päivällis- ja aamiaistarpeet viinin kera kaupasta n.40 AUD (n.30€)

Ensimmäinen kuukausi alkaakin olla jo takana, ja se kyllä meni yhdessä hujauksessa. Jo nyt tuntuu siltä ettei aika riitä mitenkään kaikkeen mitä haluaisimme nähdä ja samalla yritetään pitää mielessä, että varsinkin Aasiaan pääsee kyllä kätevästi myöhemminkin, eikä maailmaa tarvitse saada valmiiksi 6kk reissun aikana.

Toinen visiittimme Singaporeen johtui pääosin siitä, että saimme erittäin halvat lennot Darwiniin juurikin sieltä. Quantasin omistamalla halpalentoyhtiö JetStarilla on edullisia lentoja Singaporesta ja Balilta Ausseihin, ja me saimme omamme Darwiniin vaivaisella 150 eurolla! Lento tosin lähti vasta klo 22 aikoihin, joten ensin kulutettiin päivä hiostavan kuumassa kaupungissa.

Matkustamisessa itsessään on ehkä ollut yllättävintä se kuinka se tosissaan näin kokopäivätyönä väsyttää siinä missä mikä tahansa työ. Majoitusten etsiminen ja paikan vaihtaminen voi olla yllättävänkin uuvuttavaa, vielä kun lämpötila on koko ajan siinä +30 asetetta, niin vähemmästäkin aivot pehmenee ja kärsivällisyys lyhenee! Ja kun pinna on tiukassa, niin tulee se helposti purettua siihen lähimpään, eli matkakumppaniin. Tästä otimme elävän elämän esimerkkiä ennen mantereen vaihtoa Orchard roadilla, kun ne aamulla päälle laitetut vaatteet olivat alta vartin hiestä läpimärät ja jotain pirskatin kahvilaa (jossa kuluttaa aikaa) piti etsiä mammuttimaisten ostoskeskusten keskeltä. ION –ostarilta löytyi lopulta kahvila, mutta sieltä oli lähdettävä reilun tunnin kuluttua kun alkoi hampaat kalista.

Päivä saatiin kuitenkin onnellisesti päätökseen ja masut täyteen T.G.I. Fridaysissä Antiran ja Georgen seurassa. Ei muuta kuin takaisin hotellille hakemaan isommat kapaasimme ja lentokentälle. Matkalla metroaseman ”Security-mummo” keksi jostain syystä, että meidän täytyy avata pakaasit ja esittää sisältöä hänelle. Piti tosissaan purra hammasta, että saatiin pidettyä mölyt mahassa, kun kammettiin 20Kg rinkkoja pois selästä, jotta mummeli saa vilkaista anteeksipyyteleväiseen sävyyn likaisia kuteitamme… 

 

*** Millan Mutina *** 

Painoa rinkoilla on tosiaan noin maksimimäärä lentomatkoja ajatellen. Jaksan vielä kuukaudenkin jälkeen päivitellä miten painoa voi olla niin paljon, vaikka vaatteita on yllättävän vähän. Ja yllättävän vähällä vaatemäärällä sitä kyllä selviääkin vallan mainiosti, mutta niistä koroista en suostunut tinkimään ja hyvä niin, sillä niillä on saatu moni asu näyttämään siistimmältä ja kaupunkikelpoisemmalta. Suomessa pakatessa myös mietitytti, että tuleekohan paksummalle hupparille käyttöä, mutta voi kyllä on tarpeen ainakin Malesialaisissa busseissa! Varusteista sanottakoon vielä sen verran, että päädyin tosiaan lopulta Ospreyn Aether 70l –malliin, joka on miehille tarkoitettu (ainoa ero on selän leveys…). Vaikka päätöstä edeltävät hetket ehkä toivatkin tittelin ”Partioaitan painajainen”, niin pointsit myyjille, jotka ihailtavan kärsivällisesti jaksoivat auttaa sovittelussa ja oikean värin tilaamisessa. Täällä kuukauden kokemuksella reissua jatkaa rinkkaansa erittäin tyytyväinen naishenkilö.

Kentällä kaikki sujui onneksi mallikkaasti ja pisteitä Changi -lentokentälle annamme siitä, että turvatarkastus tehtiin vasta lähtöportin läheisyydessä, eli matkustajat jakautuvat tasaisemmin pitkin kenttää, eikä ollut kilometrijonoja. Tästä voisi ottaa muutkin lentokentät mallia! Halpalentoyhtiön yölennolla ahtaissa tiloissa nukkuminen ei onnistunut ihan yhtä mukavasti, kuin Malesialaisessa bussissa ja koneen laskeutuessa 04:40 paikallista aikaa (GMT +9.5h) oltiin aika pihalla. Itse prosessi kentällä turvatarkastuksen läpi meni myös todella jouhevasti, emmekä törmänneet kuumottaviin virkailijoihin, joita olimme nähneet JIM-kanavalla ohjelmassa ”Australian rajalla”. Koska kaikki sujui kovin nopeasti, niin päätimme vielä jäädä notkumaan lentokentälle, sillä kaupungissa tuskin olisi kummoisemmin tekemistä aamulla klo 05:30…

Matka kentältä keskustaan taitettiin kätevästi Airpot shuttlella auringon taas noustessa ja kuljetusta odotellessa pääsimme keskustelemaan innokkaan kuskin kanssa, joka ihailtavalla innostuneisuudella jakoi tietoa ja mielipiteitä lähiseudun nähtävyyksistä. Hotellilla emme saaneet siihen aikaan vielä tietenkään huonetta, vaan edessä oli 6h hortoilua samoilla tamineilla. Ei siis muuta kuin keskustaan tutustumaan ja aamiaista etsimään! Aamiainen löytyi yhtä helposti, kuin ensimmäinen aborginaalikin, jota tuli tuijotettua hetki liian pitkään, niin että tunsi itsensä juntiksi. Siinä sitten samoiltiin pikkuruisen Darwinin katuja ja istuttiin aina välillä kahvilassa ja oltiin onnellisia siitä, että olimme vihdoin ja viimein maassa josta olimme unelmoineet pitkään! 

Iltapäivä lopulta kulutettiin hotellimme ihanalla uima-altailla. Altaita on kaksi ja varjoisia paikkoja löytyy myös penkkien lisäksi altaasta katetun osan alta. Siinä auringossa loikoillessa ja virkistävässä altaassa pulikoidessa haihtui edellisen vuorokauden väsymys taivaan tuuliin. Ja samalla tuli taas mieleen, että kuinka sitä on aika etuoikeutettu, kun saa tällaista unelmaa toteuttaa. Unelma sisältää kuitenkin budjetin ja siitä tarkkoina suuntasimme hakemaan päivällistarpeita viereistä supermarketista. Voi sitä onnea, kun sai ostaa tomaattia, fetaa, jugurttia ja pullollisen halpaa viiniä!! Pilkkahintainen (39€/yö) hotellihuoneemme on melko suuri ja ikkunan äärestä on kahden hengen pyöreä pöytä, jonka ääressä sopi viettää taas koti-iltaa herkkujen kera ennen kuin nukkumatti vei kahdeksan aikoihin 13h yöunille… 

 

Noin kaiken kaikkiaan ensimmäinen kuukausi on ollut hieno, eikä koti-ikävä vaivaa. Malesia oli oikein positiivinen kokemus ja voimme lämpimästi suositella! Suomen kesä ja syksy ovat ajankohtina ehkä parhaita, sillä valinnan varaa kuvan kauniista saarista löytyy enemmän (eli kuivalla kaudella). Alkuun oli hieman ennakkoluuloja muslimimaata kohtaan, mutta ne luulot kaikkosivat nopeasti. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, avuliaita ja sopivasti rentoja. Kaikkialla pärjättiin hyvin englannilla ja kaikki tuntuu toimivan länsimaisin silmin oikein hyvin. Tyrkyttelevään kaupusteluun ei törmätty ja ylipäätään kumartelu ja mielistelevä hymyily puuttuu, mikä sai kaiken tuntumaan jotenkin aidommalta. 

Super mukavat respan tytöt Mali Perdanassa Langkawilla

Ensimmäinen kuukausi pysyttiin myös reilusti budjetissa, joten ihan niin kamalasti ei Australian ja Uuden-Seelannin etapit hirvitä. Vaatii se kuitenkin keskittymistä ja mielihaluista joutuu välillä tinkimään (shoe shopping on ihan nou-nou). Ainakin nyt on konkreettisempi käsitys siitä kuinka halvalla voidaan Aasiassa taas näiden kalliiden maiden jälkeen elää.

Terima Kasih sitten vaan tällä erää!